Aleksei Navalnyi kommentoi tilaansa ensi kertaa myrkytyksen jälkeen, kertoo hengittävänsä jo ilman apua – tältä toipuva oppositiojohtaja näyttää

Myrkytetty venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi on kommentoinut tilaansa Instagramissa. 

– Hei, tässä on Navalnyi. Eilen pystyin hengittämään itse koko päivän, Navalnyi kertoo. Hän istuu kuvassa sairaalasängyllä perheensä ympäröimänä.

– Pidän hengittämisestä. Se on hämmästyttävä prosessi, jota monet aliarvioivat. Suosittelen sitä, oppositiojohtaja vitsaili ja sanoi myös ikävöivänsä kannattajiaan.

Kyseessä oli Navalnyin ensimmäinen oma kommentti sen jälkeen kun hän joutui sairaalaan.

Vielä ei tiedetä, toipuuko Navalnyi

Ranskassa ja Ruotsissa sijaitsevat laboratoriot vahvistivat eilen Saksan jo aikaisemmin esittämät tiedot, joiden mukaan Navalnyi myrkytettiin Novitshok-ryhmän myrkyllä.

Navalnyi myrkytettiin elokuussa, kun hän oli palamassa Tomskista Siperiasta, jossa hän oli kertomassa niin sanotusta älykkäästä äänestämisestä. Siinä ääniä keskitetään valtapuolue Yhtenäisen Venäjän vastustajille.

Navalnyia kuljettava kone teki välilaskun Omskiin Siperiassa, jossa oppositiojohtaja vietiin hoitoon. Sieltä hänet siirrettiin Berliiniin.

Navalnyi oli pitkään keinotekoisessa koomassa ja hengityskoneessa. Oppositiojohtajaa hoitavat lääkärit eivät toistaiseksi ole kertoneet, toipuuko Navalnyi täysin myrkytyksestä.

Navalnyin  tiedottajan Kira Jarmyshin mukaan oppositiojohtaja on suunnitellut palaavansa Venäjälle.

– Muuta vaihtoehtoa ei ole milloinkaan harkittu, Jarmysh sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Venäjä: Navalnyia myrkytetty Venäjällä

Venäjän ulkomaantiedustelun johtaja Sergei Naryshkin toisti jälleen tänään, ettei Navalnyia Venäjällä tutkittaessa löydetty mitään merkkejä myrkytyksestä.

– Omskin sairaalan lääkärit pelastivat Navalnyin hengen. He suorittivat koko joukon perusteellisia tutkimuksia ja ottivat kokeita, Naryshkin perusteli.

– On varmaa, että sillä hetkellä kun Aleksei Navalnyi jätti Venäjän, hänen elimistössään ei ollut myrkkyjä. Siksi meillä onkin paljon kysyttävää saksalaisilta, hän jatkoi.

Venäjä on koko ajan kiistänyt tiedot myrkytyksestä ja vaatinut päästä kuulemaan Navalnyia sekä tutkimaan itse saksalaisten ottamia näytteitä.

Lue myös:

    Uusimmat