Mainos

Alaikäisten turvapaikanhakijoiden säilöönotto loppuu

Alaikäisten yksin Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden säilöönotot lopetetaan, kerrotaan sisäministeriöstä. Ylitarkastaja Sanna Sutterin mukaan huoltajan kanssa maahan tuleva alaikäinen turvapaikanhakija voidaan silti vastedeskin ottaa säilöön.

Säilöönotetut viedään Helsingin Metsälän säilöönottoyksikköön tai poliisin pidätystiloihin.

Ulkomaalainen voidaan ottaa säilöön esimerkiksi silloin, jos hänen epäillään syyllistyvän rikokseen tai piileskelevän viranomaisia maastapoistamispäätöksen jälkeen. Syyksi käy myös epäselvä henkilöllisyys. Viime vuonna Metsälään otettiin säilöön parikymmentä alaikäistä turvapaikanhakijaa, joista neljä oli matkassa yksin.

Putkassa alaikäistä voi pitää vain aikuisen perheenjäsenen seurassa. Vähemmistövaltuutetun toimiston tekemän selvityksen mukaan yksin tulleita lapsia on lisäksi pidetty säilössä putkassa, koska poliisi on arvioinut iän silmämääräisesti. Poliisi kiistää tiedot.

Ulkomaalaistutkintaan erikoistunut komisario Jouko Ikonen sanoo, että perheenjäsenensäkin kanssa putkassa olevat alaikäiset ovat poikkeustapauksia.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.