Alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä puolustellaan usein leikillä tai hellittelyllä – uhrin lamaantuminen yritetään kääntää suostumukseksi: "Emme me kykene toimimaan uhkaavassa tilanteessa niin kuin toimintaelokuvassa"

Lausunnossa korostetaan sitä, ettei uhrin lamaantuminen uhkaavassa tilanteessa merkitse suostumusta. Lausuntoa käytetään apuna oikeundenkäynneissä. 

Kirjoittajat ovat Väestöliiton erityisasiantuntija sekä seksuaaliterapeutti Kirsi Porras, Väestöliiton asiantuntijalääkäri sekä lastenpsykiatri Raisa Cacciatore ja Väestöliiton Terapiapalveluiden vastaava psykoterapeutti sekä seksologian johtava asiantuntija Tarja Santalahti.

Lausunto koskee yli kahdeksanvuotiaita lapsia ja nuoria. Nuorista puhutaan, kun henkilö on täyttänyt 13 vuotta.

Taistele, pakene tai lamaannu

Turvalliseksi koetun vuorovaikutuksen muuttuessa odottamatta seksuaaliseksi, lapsi tai nuori voi jähmettyä, lamaantua tai alistua.

Tilanne voi herättää uhrissa hämmennystä, pelkoa sekä myös jälkeenpäin ahdistuneisuutta, häpeää ja syyllisyyttä siitä, ettei hän kyennyt puolustautumaan aktiivisesti taistelemalla tai pakenemalla.

– Välillä voidaan tulkita tilanne väärin olosuhteet huomioon ottaen. Voidaan ajatella, että jos ihminen ei ole poistunut paikalta eikä taistellut, vaan lamaantunut ja jähmettynyt, että se tarkoittaisi suostumusta. Tästä ei ole kyse, kertoo Kirsi Porras.

Usein uhkaavissa tilanteissa uhri yrittää rauhoitella tekijää. Toinen yleinen reagointi on "taistele tai pakene" -vaisto. Hyvin usein seksuaalisessa hyväksikäytössä uhri kuitenkin lamaantuu ja menee toimintakyvyttömäksi.

Tämä johtuu aivoissa tapahtuvasta automaattisesta, hermostollisesta prosessista. Aivot tekevät hyvin nopeasti päätöksen, että lamaantuminen auttaa selviämään tilanteesta vähemmällä kivulla.

Häirintää ei voi sanoa leikiksi

Alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä puolustellaan usein leikillä, hellittelyllä tai fyysisen kehityksen arvioinnilla.

– Leikki on kahdenvälistä, suostumuksellista ja mukavaa. Häirintä ei ole koskaan uhrille mukavaa. Uhrille ei voida sanoa, että miksi et taistellut tai paennut. Eihän me toimita uhkaavassa tilanteessa niin kuin jossain toimintaelokuvassa. Meidän pitää ottaa tämä inhimillinen prosessi huomioon, Porras kertoo.

Rutiinikysymyksillä alkuun

Lasten ja nuorten on vaikeaa kertoa heille tehdystä vääryydestä syyllisyyden ja häpeän tunteen takia. Usein tekijä saa uhrin uskomaan, että hän itse oli osasyyllinen tapahtuneeseen, tai että tapahtunut oli täysin normaalia.

Traumatisoitunut nuori osoittaa yleensä vihaa, häpeää ja syyllisyyttä. Hyvin usein uhri saattaa sulkeutua, eikä puhua kenellekään.

– Kun nuorella tai lapsella herää näitä voimakkaita tunteita, on erittäin tärkeää olla stressaamatta ja painostamatta lisää. Täytyy olla turvallinen ja läsnä. Ei pidä myöskään kiirehtiä rauhoittamaan tilannetta, kertoo Raisa Cacciatore.

Usein lapsi tai nuori pelkää, että häntä syytetään tapahtuneesta. Cacciatoren mukaan on hyvä pyrkiä aloittamaan keskustelu helpoilla kysymyksillä.

– Hyvä rutiinikysymys on, että onko koskaan tapahtunut jotakin pelottavaa, tai onko sinua kosketettu jotenkin, miten et olisi itse halunnut? Näillä kysymyksillä keskustelu voidaan saada liikkeelle.