Älä luovuta tänä vuonna! 8 tapaa, joilla onnistut uudenvuodenlupauksessasi

Astetta paremmat uudenvuodenlupaukset – entä, jos kokeilisit näitä? 0:48
Astetta paremmat uudenvuodenlupaukset – entä, jos kokeilisit näitä?

Moni lupaa vuoden alkumetreillä tehdä elämäänsä suuria muutoksia. Usein uudenvuodenlupaukset eivät kuitenkaan pidä. Tee tänä vuonna poikkeus sääntöön.

Lisää liikuntaa, vähemmän kiloja, nolla savuketta ja enemmän onnellisuutta. Moni tekee uutenavuotena suuria lupauksia, mutta unohtaa ne kevääseen mennessä.

Jos haluat tänä vuonna pitää uudenvuodenlupauksesi, kokeile seuraavia kahdeksaa vinkkiä.

1. Usko itseesi

Ensimmäinen askel on uskoa siihen, että pääsee tavoitteeseensa. Psykologian professori John C. Norcross Scrantonin yliopistosta kertoo CNN:lle, että itseensä uskovilla on kymmenen kertaa paremmat mahdollisuudet toteuttaa uudenvuodenlupauksensa kuin ihmisillä, jotka eivät ole tehneet lupauksia, mutta joilla on samankaltaisia tavoitteita.

2. Ole täsmällinen

Usein ihmiset tekevät uudenvuodenlupauksia, jotka ovat hyvin yleisiä. Luvataan liikkua enemmän ja syödä terveellisemmin. Jos laveasti maalattua tavoitetta ei saavuta, syy ei välttämättä ole motivaation vaan selkeyden puutteessa, uskoo kirjailija James Clear.

Uudenvuodenlupauksissa täsmällisyys on valttia. Jos haluat syödä terveellisemmin, mieti mitä se sinulle tarkoittaa. Terveellinen syöminen voi tarkoittaa hedelmää jokaisen aterian yhteydessä tai vaikkapa roskaruoan ja herkuttelun rajaamista yhteen kertaan viikossa.

3. Ole realisti

Täsmälliset ja yksinkertaiset lupaukset auttavat matkalla maaliin. Liikaa ei kannata itseltään vaatia vaan keskittyä asiaan, jonka oikeasti toivoo muuttuvan.

Uudenvuodenlupausta toteuttaessaan kannattaa miettiä, miten niistä on aikaisempina vuosina suoriutunut. Mikä on johtanut lupauksen pettämiseen? On hyvä muistaa, että aina on mahdollisuus aloittaa lupauksen toteuttaminen uudelleen – sen ei tarvitse tapahtua vasta seuraavana vuonna.

4. Salli epäonnistuminen

Ympäristöstä on vaikeaa eliminoida täysin kaikki houkutuksille altistavat tekijät. Repsahdukselle vaarantavaa tilanne varten voi valmistautua harjoittelemalla sanomaan ”ei kiitos”.

Kaikki kuitenkin mokaavat joskus. Virheisiin ei kannata suhtautua mustavalkoisesti. Jos satunnaisesti lipsahtaa herkuttelemaan väärinä päivinä, jättää salitreenin välistä tai polttaa baarissa savukkeen, ei se tarkoita, että koko homma on menetetty. Syyllisyyden ei kannata antaa johtaa siihen, että päättää unohtaa uudenvuodenlupauksensa.

Professori Norcross sanoo, että suurin osa lupauksen tekijöistä lipsuu tammikuun aikana. Menestyksekkäistä lupauksen tekijöistä 71 prosenttia koki, että ensimmäinen repsahdus vahvisti heidän pyrkimyksiään. Lipsahdus tuotti syyllisyyttä sekä auttoi tiedostamaan ongelman vakavuuden ja hiomaan suunnitelmia tavoitteen saavuttamiseksi. Sen sijaan, että keskittyisi uudenvuodenlupauksen pettämiseen, kannattaa fokus siirtää takaisin tavoitteeseen.

Mitä enemmän myötätuntoa ihminen osoittaa itselleen, sitä todennäköisemmin hän nousee epäonnistumisista huolimatta jaloilleen.

5. Tunne itsesi

Ennen uudenvuodenlupauksen tekemistä kannattaa miettiä, mitä oikeasti haluaa saavuttaa ja millainen ihminen olla. Muuttuminen toisten vuoksi voi olla riittämätön kannustin elämäntapamuutokseen.

Kun ihmiselle on selvinnyt, millainen henkilö hän haluaa olla, se tulee todistaa itselleen. Joka kerta, kun lähestyy tavoitettaan, kannattaa se sanoa itselleen.

Jos esimerkiksi toivoo olevansa urheilullinen, siitä kannattaa muistuttaa itseään ennen juoksulenkille lähtöä.

6. Tee lupauksesta julkinen

Jos ympärillä on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, heille kannattaa kertoa uudenvuodenlupauksesta.

Läheisille kannattaa kertoa, miten he voivat auttaa tavoitteeseen pääsemisessä ja tukea vaikeissa tilanteissa.

Myös repsahduksista kannattaa kertoa avoimesti, sillä niiden jälkeen ihminen tarvitsee tukea päästäkseen takaisin oikeille raiteille.

7. Pilko tavoitteet osiin

Moni uudenvuodenlupaus kaatuu siihen, että ihminen on haukannut liian suuren palan. Tavoitteen pilkkominen osiin onkin tärkeää, jotta lupaus on mahdollista pitää ja motivaatio säilyy.

Jos tavoitteena on laihtua, kannattaa välitavoitteeksi asettaa vaikka neljän kilon laihtuminen kuussa. Tai jos haluaisi säästää vuodessa 2000 euroa, kuukausittaiseksi summaksi voi asettaa 160 euroa.

Pienet onnistumiset kasvattavat tahdonvoimaa ja auttavat lupauksen tekijää näkemään, että tavoitteeseen pääseminen on mahdollista.

Mikäli koko konsepti tökkii, voi uudenvuodenlupauksen sijaan tehdä ”maanantailupauksia”, joissa tavoite asetetaan tulevalle viikolle.

8. Tiedä olevasi itse vastuussa

Uudenvuodenlupauksen tekevä ihminen on itse vastuussa tavoitteisiin pääsemisestä. Vain henkilö itse voi tehdä itselleen sopivan lupauksen ja tekoja, jotka auttavat pääsemään siihen. Vahva kontrollin tunne on välttämätöntä, jotta suunnitelmissa on mahdollista pysyä.

Älä siis sysää vastuuta kenenkään muun harteille, vaan treenaa tahdonvoimaasi ja kykyä sanoa ”ei”.

Lähteet: CNN, PsychCentral

Lue myös:

    Uusimmat