Älä kokeile perässä: Nainen kipusi Kiinan muurille välttääkseen pääsymaksun

On ihmisiä, joille Kiinan muuri on melkoinen nähtävyys. Terästäti Ma Jeille Kiinan muuri on kuitenkin nähtävyys, josta ei kannata maksaa. Siksipä on onni, että naisella on omat keinonsa päästä ihailemaan muuria.

Ketterä Jei pystyy nimittäin kipuamaan muurille ilman suurtakaan vaivaa. Tämän pääsivät todistamaan myös muurilla olleet turistit, kun Jei saapui vierailulle Zhonghaun linnaan.

Turistien ihmetykseksi Jei kiipesi lähes pystysuoraa seinämää yli 21 metriä välttääkseen noin kolmen euron pääsymaksun. Matka vastaa suunnilleen kipuamista 7-kerroksisen talon katolle.

Muurille ilman minkäänlaisia turvavarusteita kiivennyt Jei kertoi kasvaneensa seudulla. Hän totesi, ettei ole koskaan maksanut pääsymaksua linnaan, vaan kertoi pienestä pitäen kiivenneensä aina paikalle muurin yli.

Valitettavasti Jei sai muurille kiipeämisen näyttämään turhan helpolta. Naisen uhkarohkea temppu houkutteli muurille muitakin yrittäjiä, joilta kipuaminen ei kuitenkaan sujunut yhtä hyvin.

Daily Mailin mukaan kaksi Jein perässä kipuamaan lähtenyttä teloi jalkansa tiputtuaan muurilta. Lisäksi poliisi joutui pelastamaan kolme seinämälle jumiin jäänyttä.

– Hän kipitti muuria ylös kuin vuorikauris. Mutta kun muut yrittivät perässä, niin he saivat huomata, ettei se olekaan niin helppoa, muurilla ollut turisti kertoi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat