AKT: Taksikuskeilla ei ole minimipalkkaa

AKT:n kuljettajaosaston asioidenhoitajan Juha Räikkösen mukaan taksinkuljettajista vain pieni osa on järjestäytynyt. Jäseniä koko maassa meillä on vain vajaa 700. Tämä on ymmärrettävää, koska kuljettaja porukka on hyvin kirjavaa taustaltaan, valottaa Räikkönen.

– Meillä ajaa taksia opiskelijat, eläkeläiset, rekkakuskit ja jopa tohtorit. Heillä ei ole mitään kiinnostusta liittyä liittoon, toteaa Räikkönen.

Työehtosopimus on olemassa, mutta sitä ei noudateta vähäisen jäsenmäärän vuoksi. Tämän vuoksi ei ole minimipalkkaa. Räikköisen mukaan eduskunnan antamassa laissa on kuitenkin sovittu lomarahoista ja sunnuntaikorvauksista, joita kaikkien tulisi noudattaa, kertoo Räikkönen AKT:stä.

Pomot kuljettajille: Ota tai jätä

– Varsinkin maahanmuuttajakuljettajat kuulevat pomoltaan, että ota tai jätä, uusia on aina tulossa. Ilman mitään lisiä houkutus ylipitkiin on suuri. Kuskien pyynnöstä: tehkää tästäkin puolesta juttua, pyytää puun ja kuoren välissä oleva kuski.

– Provisiopalkka tarkoittaa sitä, että palkka arkiyöstä 17.00-05.00 nettona on alle 50 euroa. Mikäli renkinä kieltäydyt ns.huonoista vuoroista, työantaja saneeraa sinut ulos koko auton työvuoroista. Kesäloma tai pyhäkorvauksia ei säännönmukaisesti makseta työsopimuslaista piittaamatta, kirjoittaa joukko tuohtuneita kuljettajia 45 minuuttia - ohjelman palautesähköpostiin.

Räikkösen mukaan on totta, että provisiopalkalla asiakkaan odotteluajasta ei saa mitään palkkaa. Työajan valvominen olisi selvää, jos työehtosopimusta ja minimipalkkaa noudatettaisiin.

Lisää AKT:n näkemyksiä taksinkuljettajien ahdingosta tänään 45 minuuttia - ohjelmassa

Lue myös:

    Uusimmat