Kuluttaja-lehden mukaan henkilöauton renkaiden pinnoittaminen on Suomessa vielä harvinaista. Onko siinä edes järkeä, jos suurin piirtein samalla rahalla saa tuliterät halpatuontikumit?
Renkaanvaihtorumba lähestyy päivä päivältä. Nykyisen tieliikennelain mukaan talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, mikäli ajokeli sitä edellyttää.
Moni suomalainen pohtiikin juuri näihin aikoihin vuodesta, että vieläkö vanhoilla renkailla pärjäisi yhden talven vai olisiko jo aika hankkia uudet kumit.
Harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että myös vanhojen renkaiden pinnoittaminen uudelleen on toimiva vaihtoehto.
Lue myös: "Pidän ohjetta varsin vaarallisena" – tässä rengasasiassa asiantuntija ei luottaisi auton käyttöoppaaseen
Miksi pinnoittaa?
Kun rengas pinnoitetaan, sen rungon vanha kulutuspinta hiotaan pois ja tilalle vulkanoidaan uusi kulutuspinta. Henkilöauton renkaat voidaan pinnoittaa vain kerran, ja operaatioon tarvitaan Traficomin lupa.
Pinnoittamisen hyödyt tiedostetaan huonosti, mistä kielivät myös luvut, sillä Rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen kertoo Kuluttajan haastattelussa, että markkinoille tuli viime vuonna vain noin 12 000 pinnoitettua rengasta. Vertailun vuoksi: Kokonaan uusia renkaita myytiin esimerkiksi vuonna 2019 noin 3,3 miljoonaa.
