Äidin avoin kertomus: Näin elämäni muuttui, kun pelkäsin kuolevani

Mitä tiede kertoo onnesta? 7:31

Pelko oman terveyden menettämisestä sai erään äidin katsomaan maailmaa aivan uusin silmin. Nyt hän kehottaa muita samaan Kidspot-sivustolla julkaistussa kirjoituksessa

Katso yllä olevalta videolta, mitä onnellisuus on onnellisuusprofessorin mielestä.

Kaikki alkoi neljä päivää kestäneestä päänsärystä. Heather Anne Naples kertoo tehneensä kaikkensa helpottaakseen kipua, mutta mikään ei tuntunut auttavan.

Eräänä yönä kipu kärjistyi ja Naples heräsi ”poksahdukseen” päässään. Voimakasta ääntä seurasi kuuma, kuin aivoja pitkin etenevä aalto, joka sai yhden pienen lapsen äidin huolestumaan toden teolla. 

– Ystäväni oli vähän aikaa sitten menettänyt äitinsä aivoverenvuodolle, ja ajattelin tämän olevan juuri sitä. Ravistelin aviomieheni hereille ja soitin pää kolmantena jalkana hätänumeroon, Naples kertoo.

Ambulanssia odottaessaan pienen tyttären äiti ei voinut olla ajattelematta kuolemaa ja sitä, että hänen lapsensa ei välttämättä tulisi tuntemaan häntä kuin valokuvista, kirjoituksista ja muiden puheista. Tämä ajatus muuttikin kokonaan hänen elämänsä ja tapansa katsoa maailmaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Matkalla sairaalaan kysyin itseltäni, millaisia nuo (valokuvien, kirjoitusten ja muiden kertomat) tarinat tulisivat olemaan? En pitänyt vastauksesta, joten tein päätöksen muuttaa sitä, Naples toteaa.

Miten muut muistaisivat sinua?

Naples kehottaa kaikkia miettimään, miten oma lähipiiri tai kuka tahansa tässä maailmassa kuvailisi sinua, jos sinua ei enää olisi. Olisitko ystävällinen, antelias ja rakastettava? Naples kertoo olevansa kaikkea tätä – nyt. Ennen oli kuitenkin toisin.

Naples ei halunnut olla enää se ilkeä tyttö, joka puhuu pahaa selän takana ja viljelee negatiivisia kommentteja ympärilleen. Muutos kävi naisen mukaan yllättävän helposti. Hän uskoo kenen tahansa pystyvän siihen, jos vain haluaa. 

Alla voit tutustua asioihin, joita kokeilemalla jokainen voi Naplesin mielestä astua kohti parempaa elämää.

Laita puhelimesi alas.

Puhu edessäsi olevalle ihmiselle.

Avaa ovi toiselle. Hymyile jollekin, joka katsoo sinua.

Sano kiitos.

Sano ole hyvä.

Anna halauksia.

Lausu kohteliaisuuksia muille.

Lausu kohteliaisuuksia itsellesi.

Rakasta itseäsi.

Äiti toivoo, että hänen tyttärensä tulisi muistamaan hänet hymyilevänä, nauravana ja rakastavana ihmisenä. Ihmisenä, joka rakasti elämänsä jokaista sekuntia.

– Toivon, että joku voi sanoa samaa sinusta, Naples päättää.

Lähde: Kidspot

Lue myös:

    Uusimmat