81-vuotias nainen oli etsinyt biologista äitiään yli 60 vuotta – soitto radio-ohjelmaan toi 103-vuotiaan äidin ja tyttären jälleen yhteen

81-vuotias Eileen Macken sai tietää, että hänen 103-vuotias biologinen äitinsä oli edelleen hengissä. Nainen oli etsinyt äitiään 61 vuotta.

Eileen Macken, 81, oli jo luopunut toivosta sen suhteen, että hän koskaan löytäisi biologista äitiään. Tässä kuussa vuosikymmenien etsintä kuitenkin tuotti tuloksen, kertoo muun muassa Metro-lehti.

Eileen löysi vanhempansa sukututkijan avulla. Genealogi päätti auttaa Eileeniä sen jälkeen, kun nainen oli soittanut irlantilaisen RTE Radio One-kanavan Joe Duffy’s Liveline -radio-ohjelmaan viime vuonna.

Eilen halusi löytää biologiset vanhempansa, sillä hän tunsi olonsa yksinäiseksi. Lisäksi hän halusi tutustua oman perimäänsä, jotta hän voisi tunnistaa mahdolliset riskit, jotka uhkaisivat hänen kahta tytärtään.

Viime viikolla Eileen soitti uudelleen radio-ohjelmaan ja kertoi, että hän oli löytänyt biologiset vanhempansa DNA-testin jälkeen.

– Yksinäisyyden mukanaan tuoma suru sai minut tekemään erilaisia asioita. Mietin, että jos minulla vain olisi veli tai sisko.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Myös kaksi velipuolta

Eileen kertoi, että hän on jo jutellut äitinsä kanssa. Vielä hän ei kuitenkaan pystynyt käymään tämän luona silmäleikkauksensa takia.

– Äitini on 103-vuotias, pian hän täyttää 104. Puhuin hänelle puhelimessa, mutta hän ei kuullut minua. Hän on vähän kuin minä. Hänelläkin on vain toinen toimiva korva. Hän vain toisteli, ettei kuule minua.

– Valitettavasti hän on meren tuolla puolen. Kaksi serkkuani ovat tulleet auttamaan minua sen jälkeen, kun he kuulivat, että olin saanut tietää, kuka äitini on ja missä hän asuu. He tietävät, että ainoa toiveeni on nähdä hänet.

2-vuotiaasta lähtien Dublinissa asunut Eileen kertoo, että hän halusi huutaa kovaan ääneen kaikille, että ei ollut enää orpo. Hän oli alkanut etsiä vanhempiaan 19-vuotiaana.

Lisäksi hänelle selvisi, että hänellä on kaksi velipuolta. Miehet ovat noin 70-vuotiaita.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.