Adoptioäiti Katien perheeseen tuli uusi vauva – lapsen sairaalaranneke paljasti uskomattoman yhteyden

Katie Page adoptoi pojalleen sisaruksen, kun kävi ilmi, että lapset ovat myös biologista sukua toisilleen!

Katie Page sai yllättyä toden teolla, kun hänen perheeseensä tuli uusi sijoituslapsi. Sijaisvanhempana toimiva Katie oli aiemmin adoptoinut pienen pojan; uusi tyttö oli tämän biologinen sisko, kertoo Good Morning America.

"Sillä minuutilla, kun näin hänet sairaalassa, rakastuin"

Katie on eronnut miehestään ja alkoi vuonna 2016 sijaisvanhemmaksi. Hän halusi jo avioliittonsa aikana olla äiti, mutta hedelmällisyysongelmat hankaloittivat haavetta.

Katie ehti olla sijaisäitinä neljälle lapselle. Sitten hän tapasi Graysonin, pienen poikavauvan.

– Sillä minuutilla, kun näin hänet sairaalassa, rakastuin. Hän on niin rauhallinen ja ihana, Katie kuvailee.

Lopulta Katie adoptoi lapsen vuonna 2017. Katie toivoi hänelle sisarusta, mutta päätti odottaa.

Näki vauvan rannekkeessa lapsen äidin etunimen

Kuukausi Graysonin adoption jälkeen Katie sai soiton: vastasyntynyt Hannah-tyttö tarvitsi sijaiskotia. Katie suostui; hän tunsi sisimmässään, että lapsi saattaisi olla "se oikea", vaikka hän olikin luvannut odottaa hetken ennen toisen adoptointia.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Tavatessaan Hannahin Katie kertoo tienneensä heti, että haluaa adoptoida myös tämän. Hakiessaan lasta sairaalasta Katie näki vauvan sairaalarannekkeessa lapsen äidin etunimen. Se oli sama kuin Graysonin äidin nimi.

Katie tutki lasten mukana saamiaan papereita. Myös ilmoitetun äidin syntymäaika heitti vain päivällä.

Hannahin sosiaalityöntekijä kertoi Katielle lapsen taustasta, joka oli hyvin samanlainen kuin Graysonin. Katien mukaan lapsen biologisella äidillä on huumeongelma. Hän oli lähtenyt sairaalasta vain tunteja pojan syntymän jälkeen.

Äidin tapaaminen vahvisti epäilyjä

Katie alkoi epäillä, että Grayson on Hannahin veli. Tilanne tuntui epätodelliselta, sillä lapset ovat myös ulkonäöllisesti aivan erilaisia. Ongelmia aiheutti myös se, että biologinen äiti oli valehdellut esimerkiksi sukunimestään jättäessään Graysonin sairaalaan.

Katie pääsi kuitenkin tapaamaan biologisen äidin.

– Kun meidät viimein esiteltiin, tiesin välittömästi, että katsoin lapseni synnyttänyttä äitiä, Katie kuvailee Love What Matters -sivustolla.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

He keskustelivat; Katien mukaan äidin vastaukset vahvistivat hänen epäilyjään. Myöhemmin Hannahin tapausta hoitava sosiaalityöntekijä soitti Katielle tavattuaan biologiseksi äidiksi epäillyn naisen.

– Hän soitti minulle vähän tapaamisen jälkeen ja sanoi "Katie, luulen, että olet oikeassa! Hänen tarinansa särkee sydämeni enkä voi uskoa tätä, mutta olen 90-prosenttisen varma, että olet oikeassa ja tämä on suoranainen ihme", Katie muistelee naisen sanoja.

Myöhemmin sosiaalityöntekijä soitti uudelleen: äiti oli paljastanut antaneensa sairaalassa vääräksi nimekseen Hannahin sukulaisen sukunimen. Vaikutti siltä, että lapset oikeasti ovat sukua.

Adoptoi Hannahin joulukuussa 2018

Katie teetti lapsilla DNA-testin. Se kertoi totuuden.

– Heti, kun minulle alkoi selvitä, että tyttö oli poikani sisarus, sanoin "tietenkin (adoptoin hänet)". Kun otin Graysonin perheeseeni ja minusta tuli hänen äitinsä, hyväksyin mukaan myös hänen perheensä, Katie kuvaa.

Katie adoptoi tytön joulukuussa 2018.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Lapsia on kolmaskin

13 kuukauden kuluttua Hannahin syntymästä äiti synnytti taas uuden lapsen. Nyt Hannahilla ja Graysonilla on yhteinen sisarus. Katie on ottanut vauvan perheeseensä ja haluaa adoptoida myös hänet.

– Olin sinkkunainen neljän huoneen talossa, ja nyt taloni jokainen huone on täynnä. Koskaan ei ole tylsää. Ihmiset kysyvät jatkuvasti ”miten teet sen?". En koskaan ajatellut, että minulla olisi kolme vauvaa, mutta Luoja ei anna enempää kuin ihminen jaksaa kantaa, Katie uskoo.

Lue myös:

    Uusimmat