78-vuotias dementiaa sairastava mies on juossut 130 maratonia: "Teen sitä niin kauan kuin se vain on fyysisesti mahdollista"
78-vuotias mies aikoo juosta maratoneja aina hautaan saakka dementiastaan huolimatta, kertoo brittiläinen uutissivusto Metro.
Sanotaan, että liikkuminen kannattaa aina – siitäkin huolimatta, että sen aloittaisi vasta vanhemmalla iällä. Esimerkiksi sydänsairauksien riskiä voi vähentää vielä keski-ikäisenäkin, puhumattakaan muista terveyshyödyistä, joita saa pelkän kävelyn avulla.
Malcom Brookes, 78, on myös loistava esimerkki siitä, kuinka ikä on vain numeroita myös liikkumisen suhteen.
Juoksi ensimmäisen maratoninsa vasta 45-vuotiaana
Malcolm juoksi ensimmäisen maratoninsa Jerseyssä vuonna 1986 ollessaan 45-vuotias. Juoksuharrastus ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, sillä Malcom juoksi toisen maratoninsa vasta 22 vuotta myöhemmin vuosituhannen vaihteessa.
Sen jälkeen teräksisessä kunnossa oleva mies on noudattanut tarkkaa treeniohjelmaa ja harpponut tuhansia kilometrejä juoksukengissään.
– Sydämeni lyö nykyisin 39 kertaa minuutissa ja aineenvaihdunnallinen ikäni on 42 vuotta, huippukunnossa oleva Malcom kehuu.
Muistisairaus ei ole este harrastukselle
Vuonna 2015 Malcomilla todettiin vaskulaarinen dementia, joka on Terveyskirjaston mukaan verenkiertoperäinen muistisairaus. Kyseinen sairaus eroaa Alzheimerin taudista siten, että potilaan toiminnanohjaus saattaa heikentyä muistia selvemmin.
– Minun on joskus vaikeaa löytää sanoja, joten keksin niitä itse. Voin tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan, maratoonari listaa tämänhetkisiä oireitaan.
Sairaus ei ole toistaiseksi vaikuttanut Malcomin elämään niin suuresti kuin voisi kuvitella – kiitos miehen juoksuharrastuksen. Lääkäreiden mukaan happi tekee hyvää aivoille ja siten juoksuharrastus voi helpottaa sairauden tuomia oireita.
Juossut 130 maratonia, eikä loppua näy
Malcom on ottanut osaa 30 juoksukilpailuun saamansa diagnoosin jälkeen. Kaiken kaikkiaan maratoneja on takana hurja määrä – jopa 130. Teräspappa aikoo juosta seuraavan maratoninsa nyt viikonloppuna Lontoossa keräten samalla rahaa dementiajärjestölle.
Sairaudesta huolimatta Malcom ei aio hevillä luopua juoksuharrastuksestaan.
– Minä vain nautin juoksemisesta. Teen sitä niin kauan kuin se vain on fyysisesti mahdollista, mies toteaa.
Kuten alla olevalla videolla näkyy, lähes 80-vuotiaan askel on kadehdittavan kevyt – tähän ei jokainen nuorikaan pysty!
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lähde: Metro
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää