10 terveyshyötyä, jotka saat päivittäisellä kävelyllä

Nanan koko kropan kotitreeni – tähän ei tarvita välineitä 0:25

Päivittäinen kävely tekee hyvää keholle ja mielelle. Puoli tuntiakin riittää, ja tuon ajan voi koostaa esimerkiksi kauppareissusta tai työmatkasta. Kävelyn terveyshyödyistä kertoo muun muassa Brightside-sivusto

Yllä olevalla videolla näytetään kotijumppaliikkeitä.

1) Tyynnyttää mieltä

Mikäli mieli on maassa, saattaisi olla happihyppelyn paikka. Kävely näyttäisi myös auttavan masennukseen, kertoo Journal of Psychiatric Research –lehdessä julkaistu tutkimus.

2) Helpottaa selkäkipua

Jos alaselkää alkaa särkeä juoksun tai muun rankemman liikunnan parissa, kannattaa kokeilla kävelyä. Siinä selkä ei joudu niin lujille.

Kävely edesauttaa myös verenkiertoa selässä sekä parantaa ryhtiä ja liikkuvuutta, kertoo Spine-Health –sivusto.

3) Tekee hyvää nivelille ja luustolle

Liikunta parantaa nivelten liikkuvuutta, ehkäisee luumassan vähenemistä ja saattaa vähentää murtumien riskiä. Yhdysvaltalainen Arthritis Foundation –järjestö suosittelee kävelemään vähintään 30 minuuttia viidesti viikossa.

4) Auttaa painonhallinnassa

Suomalaisten terveysliikuntasuositusten mukaan kannattaa kävellä vähintään puoli tuntia useimpina päivinä viikossa. Sillä on hyvä vaikutus painonhallintaan. Minuutit voi saada kasaan myös viiden tai kymmenen minuutin pätkissä, esimerkiksi työmatkoilta tai kauppareissuilta.

Liikunta auttaa vain, jos se on säännöllistä, valistaa Terveyskirjasto. Tossua toisen eteen on syytä laittaa useammin kuin pari kertaa.

5) Parantaa ruoansulatusta

Puolen tunnin päivittäinen kävely saattaa parantaa ruoansulatusta, vähentää ummetusta ja vaikuttaa ehkäisevästi suolistosyöpään.

6) Auttaa ehkäisemään diabetesta

Kävely saattaa toimia diabeteksen ehkäisyssä paremmin kuin juokseminen. Diabetologia-lehdessä julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa kävelijöiden testiryhmän glukoositoleranssi (elimistön kyky säilyttää normaali verensokeritaso) oli melkein kuusi kertaa korkeampi kuin juoksijaryhmän.

7) Elimistö saa lisää happea

Kävely on aerobista liikuntaa, joka tuo lisää happea verenkiertoon ja poistaa hiilidioksidia. Kävelyn saattaa myös helpottaa keuhkosairauksien oireita ja vähentää aivohalvauksen riskiä.

8) Ehkäisee sydänsairauksia

American Heart Association –järjestön mukaan kävely toimii sydänsairauksien ehkäisyssä yhtä hyvin kuin juokseminen. Kävely alentaa verenpainetta ja kolesterolia sekä parantaa verenkiertoa.

9) Auttaa glaukoomaan

Kävely voi auttaa glaukoomaan eli silmänpainetautiin. Yhdysvaltalaisen Glaucoma Research Foundation –tutkimuskeskuksen mukaan kohtuullisella liikunnalla, kuten kävelyllä säännöllisesti kolmesti viikossa tai useammin, voi alentaa silmän sisäistä painetta.

10) Ehkäisee dementiaa

New York Timesin mukaan tutkimuksissa on löydetty yhteys säännöllisen liikunnan ja parantuneen muistin välillä. Fyysinen aktiivisuus näyttäisi ehkäisevän dementian kehittymistä ikääntyneillä ihmisillä.

Lue myös:

    Uusimmat