Mainos

50 000 markan korvaukset putkaan viedylle

Itä-Suomen hovioikeus on määrännyt valtion maksamaan 50 000 markan vahingonkorvaukset miehelle, joka vietiin juoppoputkaan hoitoon toimittamisen sijasta. Korvaus määrättiin pysyvästä haitasta, jonka katsottiin pahentuneen hoidon viivästymisen vuoksi.

Tiedottomassa tilassa kadulla maannut mies vietiin Lieksan poliisin putkaan juopumuksen vuoksi maaliskuussa 1995. Hänellä oli takaraivossaan haava, jonka hän oli saanut kaatuessaan. Seuraavana aamuna hänet todettiin tajuttomaksi ja vietiin hoitoon. Mies invalidisoitui sataprosenttisesti ja tuli pysyvästi työkyvyttömäksi.

Hovioikeuden mukaan hoidon viivästymisellä oli syy-yhteys haitan pahenemiseen. Sitä ei saatu selville, kuinka paljon lievempi haitta olisi ollut, jos hoito olisi aloitettu aikaisemmin. Ratkaisunsa tueksi hovioikeus hankki terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnon. Poliisien laiminlyönti toimittaa mies asianmukaiseen hoitoon luettiin tuottamuksena valtion syyksi. Nurmeksen käräjäoikeus hylkäsi miehen kanteen toukokuussa 1996. Oikeus katsoi poliisien toimineen virkatehtävässään varomattomasti. Alioikeuden mukaan syy-yhteys vammautumiseen jäi kuitenkin näyttämättä. Lääninsyyttäjä oli katsonut aiemmin, että poliisimiehet eivät menetelleet asiassa virheellisesti ja jätti syytteet nostamatta.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.