17-vuotias Charlotte alkoi valitella vatsakipuja – kuukausia myöhemmin perhe sai kuulla karun diagnoosin: "Tiesin heidän ilmeistään, että uutiset eivät tulisi olemaan hyviä"
17-vuotias Charlotte kuoli suolistosyöpään neljä kuukautta diagnoosin jälkeen, kertovat Daily Mail jaThe Sun. Murtunut äiti toivoo, että muut tajuaisivat, että sairaus voi iskeä myös nuoriin.
Viime vuoden lokakuussa 17-vuotiaan brittiläisen Charlotte Simpsonin vatsaan oli alkanut sattua todella kovasti. Hän kärsi myös pahoinvoinnista. Verikokeissa ei ilmennyt muuta kuin että Charlotte kärsi anemiasta. Hän sai rautatabletteja.
Rautakuurista ei kuitenkaan ollut apua. Charlotten olo ei parantunut. Hän laihtui ja tunsi olonsa väsyneeksi.
Verta ulosteen mukana ja kovia kipuja
Joulukuun puolivälissä hänen ulosteensa mukana tuli verta. Sarah kertoi valittaneensa lääkärille, että Charlotten vointi huolestutti häntä.
– He sanoivat, että jos hän olisi 50–60-vuotias, he olisivat huolissaan.
– Kun Sarah alkoi tulla huonovointiseksi aina ruoan jälkeen, tiesin, että nyt riittää.
Joulun aikaan hän oli ollut kahdesti sairaalassa, koska hänellä oli kipuja. Kummallakin kerralla lääkärit arvelivat, että Charlotte saattaisi kärsiä Chronin taudista tai suolistotulehduksesta.
Ongelmia kolonoskopian kanssa
Charlotte meni kolonoskopiaan Southamptonissa sijaitsevaan sairaalaan 16. tammikuuta. Sarahin mukaan tuota toimenpidettä ei kyetty suorittamaan.
– He sanoivat, että siellä oli tukos. Tiesin heidän ilmeistään, että uutiset eivät tulisi olemaan hyviä. He valahtivat äkkiä ihan kalpeiksi, hän kertoo.
Lääkärit pyysivät Sarahia ja Charlottea istumaan. He sanoivat, että erittäin todennäköisesti Charlottella oli syöpä. Sarahin mukaan Charlotte oli epäuskoinen.
– Hän vastasi, että älkää olko tyhmiä, olen vasta 17-vuotias. Ei minulla ole syöpää.
Samana päivänä Charlottelle tehtiin magneettikuvaus ja kerroskuvaus.
Diagnoosina levinnyt suolistosyöpä
Viisi päivää myöhemmin selvisi, että Charlottella oli suolistosyöpä. Se oli levinnyt imusolmukkeisiin ja vatsaan.
– Tuolloin minun maailmani romahti, Sarah kertoo.
– Muistan Charlotten ilmeen. Hän tiesi, että nyt kyse oli jostain vakavasta.
5. helmikuuta Charlotte aloitti kemoterapian ja immuunihoidon. 4. helmikuuta hän vielä juhli 18-vuotissyntymäpäiväänsä illallisella perheen kanssa ja myöhemmin ystävien järjestämien yllätysjuhlien merkeissä.
Syöpä todettiin lopulta parantumattomaksi
Sairaalassa ja kotona järjestetyt hoidot eivät auttaneet. Maaliskuussa selvisi, että syöpä oli levinnyt. Hoitoja kuitenkin jatkettiin.
Huhtikuussa Charlotte alkoi oksentaa nestettä, joka näytti mustalta. Sarah tajusi, että syöpä oli levinnyt.
Huhtikuun lopulla tehtyjen tutkimusten jälkeen selvisi, että Charlottella oli vain viikkoja elinaikaa. Sarah kertoi tyttärelleen musertavan uutisen.
Kotiin viimeisiksi päiviksi
Koska sairaalassa oli koronaviruksen takia vierailurajoituksia, perhe päätti, että Charlotte tulisi kotiin elämänsä viimeisiksi päiviksi.
– Halusimme hänen näkevän perheensä, ystävänsä ja rakkaan koiransa.
Kaksi viikkoa myöhemmin, 22. toukokuuta, Charlotte kuoli.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Charlottea jäivät kaipaamaan muun muassa hänen vanhempansa, pikkuveljensä sekä poikaystävänsä. Sarah haluaa levittää tietoisuutta siitä, että teini-ikäinenkin voi sairastua suolistosyöpään.
– En halua nähdä yhdenkään toisen perheen surevan kuten me.
Lääkäri huolissaan
Bowel Cancer UK -järjestön johtaja Genevieve Edwards kertoo, että Charlotte on nuorimpia henkilöitä, joiden hän tietää kuolleen suolistosyöpään.
– Viime vuosina alle 50-vuotiailla on havaittu enenevissä määrin suolistosyöpiä, mikä on hyvin huolestuttavaa. Tarvitaan enemmän tutkimusta, jotta saadaan selville, mistä tämä kasvusuuntaus johtuu.
Suolistosyöpä voi edetä huomaamattomasti
Suolistosyövällä tarkoitetaan syöpiä, jotka saavat alkunsa ohutsuolen, paksusuolen koolon-osan tai peräsuolen limakalvon rauhasista, kertoo Syöpäjärjestöjen ylläpitämä Kaikki Syövästä -sivusto. Yleensä nämä syövät ovat yli 60-vuotiaiden sairauksia.
Yleisimpiä suolistosyövän oireita ovat vatsakipu, ummetus, ripuli, vaihteleva suolen toiminta, veriset ulosteet ja ulostamisvaikeudet. Oireet ilmenevät usein vähitellen ja niitä on voinut ilmetä vuosienkin ajan. Suolistosyöpä saattaa oireilla ulostamispakkona, limaisena tai niukkana ulosteena tai vatsan turvotuksena ja kouristeluna.
Etenkin peräsuolen syövässä ja paksusuolen syövässä ulosteeseen ilmaantuu usein verta. Yleisiä suolistosyövän oireita ovatkin myös anemia ja sen seuraamukset, kuten väsymys, hengenahdistus ja huimauksen tunne. Syöpä voi aiheuttaa myös suolen tukkeuman, jonka seurauksena potilas oksentaa, ulostetta ei tule ja vatsaan sattuu todella kovasti. Jos vatsan toiminta tuntuu muuttuneen selkeästi, kannattaa käydä lääkärissä.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Daily Mail, The Sun, Kaikki Syövästä
Uusimmat
-
19:15
Tältä näyttää Jarkko Tammisen energinen imitaatio Mika Tommolasta – yhdestä asiasta toimittaja ystävällisesti imitaattorille huomautti
-
19:12
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
Lataa lisää