Israelin armeija haluaa 100 000 Rafahin asukkaan siirtyvän – maahyökkäystä kärsivään kaupunkiin odotetaan
Maahyökkäyksen Rafahiin uskotaan alkavan lähiaikoina.
Israelin armeijan mukaan se "kannustaa" itäisessä Rafahissa asuvia siirtymään kohti humanitääristä aluetta.
Israelin armeija julkaisi maanantaiaamuna kartan "laajennetusta humanitäärisestä alueesta", jolle se haluaa siviilien siirtyvän. Kartta löytyy alla olevasta julkaisusta.
jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Israelin mukaan Rafahin siviiliväestöä tiedotetaan julistein, tekstiviestein, puhelinsoitoin ja medioiden välityksellä. Silminnäkijöiden mukaan perheiden on nähty lähtevän Itä-Rafahista evakuointimääräyksen jälkeen, Reuters kertoo.
Israelin mukaan evakuoitavia siviileitä on noin 100 000. Evakuoinnin toteutuksella ei ole aikarajaa, armeija sanoo.
Ennen armeijan lausuntoa israelilainen radiokanava kertoi, että Israelin armeija on alkanut evakuoida Gazan kaistalla sijaitsevaa Rafahin kaupunkia.
Israelin poliittinen johto on viestittänyt, että se aikoo hyökätä Rafahin kaupunkiin kukistaakseen Hamasin.
Ennen sodan alkua Rafahissa asui noin 150 000 ihmistä, mutta Gazan kaupungin evakuoinnin ja muiden sotatapahtumien myötä Rafahin asukasluku on paisunut yli miljoonaan.
Hamas teki yllätyshyökkäyksen Israeliin 7. lokakuuta, minkä jälkeen Israel on käynyt tuhoisaa sotaa Gazan kaistalla.
Hamasin hallitseman Gazan terveysministeriön mukaan sodassa on kuollut yli 34 000 palestiinalaista. Lukua ei ole vahvistettu.
Uusimmat
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
Lataa lisää