Uskallatko kokeilla? Toimittaja hehkuttaa yllättävää ainesosaa: "Paras kastike vaniljajäätelölle"

shutterstock_400833307
Soijakastike tuo vaniljajäätelöön pähkinäisen ja karamellimaisen maun, ruokatoimittaja vinkkaa. Kuvituskuva. Shutterstock

Tämän kesän hämmentävin jäätelökastike on paremmin tunnettu riisin ja paistettujen vihannesten lisukkeena.

Vaniljajäätelö tekee kauppansa vuodesta toiseen, mutta mitä tarjota suomalaisten suursuosikin kanssa?

Vaniljajäätelö maistuu esimerkiksi mansikoiden tai mustikkapiirakan kanssa, mutta The Kitchn -sivuston ruokatoimittajalla on astetta erikoisempi vinkki.

Meghan Splawn nimittäin kehottaa lorauttamaan vaniljajäätelön päälle soijakastiketta.

Luit oikein, soijakastiketta.

– Ruokakomerostasi löytyy paras kastike vaniljajäätelölle, eikä se vaadi yhtään kokkaamista, sekoittelua tai parantelua, Splawn kirjoittaa.

Pähkinäinen ja karamellimainen maku

Splawn kertoo vierailleensa muutama vuosi sitten kulinaristien konferenssissa, jossa hänen eteensä tuotiin vaniljajäätelöä. Sen päälle oli valutettu soijakastiketta.

– Niin hullulta kuin idea vaikuttikin, syvä umamin maku sekä soijakastikkeen suolaiset sävyt sekoittuivat ihanasti makeaan ja kermaiseen jäätelöön luoden pähkinäisen ja karamellimaisen maun joka puraisulla, Splawn luonnehtii.

– Se oli maku, jota ajattelin pitkän aikaa maistamisen jälkeen.

Mutta koska Splawn tiesi, kuinka järjettömältä yhdistelmä kuulostaa, hän ei uskaltanut vuosiin kertoa herkustaan kellekään.

Nyt rohkaistunut Splawn suosittelee kokeilemaan soijakastiketta vaniljajäätelön kanssa aluksi pienellä määrällä. Jos pähkinäisestä ja karamellimaisesta mausta pitää, voi soijakastiketta lorauttaa jäätelön päälle enemmänkin.

Lähde: The Kitchn

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat