Alkoholituotteistaan tunnetut suomalaisyritykset lanseeraavat nyt kilpaa alkoholittomia sekä matala-alkoholillisia juomia. Suomalaisyritys Kåska tuo nyt markkinoille ennennäkemättömän tiivistealkoholin. Mistä oikein on kyse?
MTV Uutisten sivuilla on aiemmin kerrottu alkoholittomien juomien suosion kasvusta. K-ryhmä kertoi tiedotteessaan tammikuussa alkoholittomien juomavaihtoehtojen olevan jo niin suosittuja, että valikoimalta odotetaan lähes vastaavaa laajuutta kuin alkoholia sisältäviltä juomilta.
Alkoholittomuus on kasvava trendi, mutta silti moni alkoholittoman juoman alkoholillisen sijaan nappaava joutuu edelleen perustelemaan valintaansa, selviää Sinebrychoffin tuoreesta asennetutkimuksesta
Alkoholittomien oluiden myynti on kehittynyt 118 prosenttia, ja alkoholittomien siiderien, lonkeroiden ja mocktailien myynti on kehittynyt 94 prosenttia kahden vuoden takaiseen verrattuna. Myös S-ryhmä on aiemmin kertonut kovista kasvuprosenteista alkoholittomien juomien myynnissä.
Viinatonta viinaa useilta valmistajilta
Suomessa on viimeisten vuosien aikana lanseerattu useita alkoholittomia tai matala-alkoholillisia tuotteita tunnettujen alkoholiyritysten toimesta. Viime syksynä kerroimme helsinkiläistislaamo Helsinki Distilling Companyn kehittelemästä "viinattomasta viinasta", Helsinki Nollasta. Juomaa voi käyttää ginin tapaan erilaisiin juomasekoituksiin ja drinkkeihin.


