Zyskowicz torjuu arviot linjakamppailusta kokoomuksessa

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz kiistää arviot, että kokoomuksen puheenjohtajuudesta käytävässä keskustelussa olisi kyse puolueen sisäisten kuppikuntien välisestä kamppailusta. Hän toivoi, että kisaan puolueen johtajuudesta tulisi vielä lisää ehdokkaita.

- Meillä ei ole kahta ryhmäkuntaa, koulukuntaa, jotka tällä hetkellä taistelisivat puolueen linjasta, niin että olisi olemassa vallitseva linja ja sitten olisi olemassa tämmöinen vyörytys, joka tähtäisi sen muuttamisen jyrkästi oikeammalla. Tämä ei ole tilanne tällä hetkellä kokoomuksessa, Zyskowicz totesi Yleisradion TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa.

Puheenjohtaja Ville Itälä syytti äskettäin lehtihaastattelussa vastustajiaan poltetun maan taktiikasta ja sanoi, ettei jätä puoluetta jyrkälle siivelle.

Zyskowiczin mukaan puolueessa on toki erilaisia painotuksia ja näkemyksiä, mutta talouskasvusta ja markkinataloudesta puhuvat pitävät myös peruspalveluja tärkeinä ja samaan tapaan peruspalveluista puhuvat pitävät tärkeänä, että talous on kunnossa.

Zyskowicz sanoi eduskuntaryhmän puheenjohtajana tukevansa istuvaa puheenjohtajaa, mutta muutoin hän ei aio ottaa puheenjohtajakysymykseen kantaa. Hän kuitenkin toivoi, että Itälän ja Martin Saarikankaan lisäksi puheenjohtajuutta tavoittelemaan ilmaantuisi muitakin ehdokkaita mm. naisten joukosta. Kelpo ehdokkaita löytyisi hänen mukaansa myös muista julkisuudessa pyörineistä nimistä: Jyrki Katainen, Jan Vapaavuori, Ilkka Kanerva, Kimmo Sasi. Näin puheenjohtajuudesta saataisiin aikaan kunnon kamppailu, jolloin kokoomuksen viestiä saataisiin välitettyä eteenpäin.

- Tämä on mahdollisuus, mutta se edellyttää, että puheenjohtajakeskustelu saadaan selvästi rakentavampiin uomiin kuin missä sitä viime aikoina on käyty.

Pitkät listat söisivät kansanvaltaa

Zyskowicz torjui demokratian ja kansanvallan nimissä ehdotuksen siirtymisestä vaaleissa ns. pitkien listojen järjestelmään. Järjestelmä myös turhaan vahvistaisi puolueen johdon asemaa, koska se tosiasiassa päättäisi valittavista edustajista.

-Se, että puolueiden sisällä on elintilaa niilläkin, jotka ovat eri tilanteissa vähemmän johdon suosiossa, jos ovat äänestäjien suosiossa, niin se kuuluu suomalaiseen demokratiaan.

Mm. nykyisen vaalikamppailun ylettömän kalleuden aiheuttamiin ongelmiin voidaan hänen mukaansa puuttua vaalirahoitusta koskevalla lainsäädännöllä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat