Zelenskyi: Venäjä alkanut puhua Suomesta

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi mainitsi Suomen puhuessaan Venäjän tulevaisuuden suunnitelmista. 

Baltian maissa parhaillaan vieraileva Zelenskyi alleviivaa, ettei Putin ole valmis lopettamaan vihamielisyyksiään Ukrainassa. 

– Hän ei aio lopettaa. Hän haluaa miehittää meidät kokonaan, Zelenskyi sanoi Ukrainan valtion omistaman uutistoimisto Ukrinformin mukaan. 

Ukrainan kumppanit eivät ole painostaneet Ukrainaa lopettamaan puolustautumistaan Venäjän hyökkäystä vastaan. 

– Ainakaan minä en ole kuullut niitä henkilökohtaisesti, Zelenskyi sanoi keskiviikkona Vilnassa. 

Avun viivytys vahvistaa Putinia

Zelenskyi kuitenkin toivoo, että kumppanit eivät viivyttäisi Ukrainalle annettavia tukia. 

Hän uskoo Ukrainan saaman avun viivästymisen lisäävän Venäjän rohkeutta ja voimaa.

– Putin ei lepää ennen kuin hän tuhoaa Ukrainan, Ukrinform kertoo Zelenskyin sanoneen. 

Mikäli Ukraina taipuu paineen alla, Zelenskyin arvioi Venäjän listalla olevan seuraavaksi esimerkiksi Liettua, Latvia, Viro ja Moldova. 

– He (venäläiset) ovat jo alkaneet puhua Suomesta, Uzbekistanin itsenäisyydestä. Hän (Putin) ei lopeta tätä ennen kuin me kaikki yhdessä lopetamme hänet, Zelenskyi painotti. 

Tauko ei merkitse rauhaa tai sodan loppua

Torstaina Tallinnassa vieraileva Zelenskyi toisti puheensa sodan tauon merkityksistä.

Zelenskyin mukaan tauko ei merkitsisi rauhaa eikä loppua sodalle. Jos sodassa tulisi tauko, olisi se tilaisuus Venäjälle koota parin kolmen vuoden sisällä voimansa ja varmistaa etulyöntiasemansa.

Hän kiitteli viestipalvelu X:ssä Viron antamaa tukea Ukrainalle ja peräänkuulutti Venäjän asettamista edesvastuuseen teoistaan.

– Meille on ratkaisevan tärkeää, että Venäjä asetetaan täysimääräisesti vastuuseen kaikista terrorin ilmenemismuodoista, tehdyistä rikoksista ja sen hyökkäyksen aiheuttamasta tuhosta, Zelenskyi kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat