MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Janne Hopsu kertoo, että sävy Trumpin puheissa oli toisenlainen kuin aikaisemmissa tapaamisissa.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump neuvottelevat parhaillaan Floridassa Trumpin Mar-a-Lagon kartanolla.
Presidenttien tapaaminen alkoi hieman ennen kello 21 Suomen aikaa. Neuvotteluiden odotetaan kestävän noin tunnin, minkä jälkeen he soittavat eurooppalaisjohtajille.
Lisäksi Trumpin on määrä soittaa uudelleen myös Venäjän presidentille Vladimir Putinille.
MTV Uutiset seuraa tapaamista tässä artikkelissa.
Mitä luvassa?
MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Janne Hopsu kertoo, että sävy Trumpin puheissa oli toisenlainen kuin aikaisemmissa tapaamisissa.
– Hän sanoi, että on aineksia sopimuksiin, Hopsu kertoo.
Samaan aikaan Hopsu muistuttaa, että Venäjän vaatimukset eivät ole kuitenkaan muuttuneet.
– Trump sanoi ennen tapaamista, että Putin on vakavissaan rauhan suhteen. Trump myös sanoi, ettei hänellä ole minkäänlaisia takarajoja rauhansopimuksen saavuttamiseen, Hopsu sanoo.
Trump myös vakuutti, että Ukrainan saamat turvatakuut tulevat olemaan vahvat. Hopsu kuitenkin muistuttaa, ettei Trump tarkentanut, mitä sopimus voisi sisältää.
Kiinnostavaksi asiaksi Hopsu nostaa sen, että Trump kehui tällä kertaa eurooppalaisten panosta Ukrainan rauhanprosessissa.
Mitä Trumpin keskustelu Putinin kanssa juuri ennen Zelenskyin tapaamista kertoo? Katso ulkomaantoimittajan arvio yllä olevalta videolta!
