Yt-lakineuvottelut tuloksettomia

Riita koskee yt-menettelyn piirissä olevien yritysten kokoa. Keskusta ja RKP vastustavat lain ulottamista aikaisempaa pienempiin yrityksiin.

Hallituspuolueet jatkoivat tänään sovun etsimistä yhteistoimintalain uudistusta koskevassa kiistassa. Hallituspuolueiden puheenjohtajat keskustelivat asiasta aamupäivällä. Lakiluonnos oli esillä myös käytännön neuvotteluista vastaavassa työryhmässä.

Tavoitteena oli ratkaisun aikaansaaminen siten, että esitystä voitaisiin käsitellä valtioneuvostossa joko huomenna tai mahdollisessa ylimääräisessä istunnossa perjantaina. Aikataulu on käymässä tiukaksi, mikäli laki halutaan säätää eduskunnassa vielä nykyisen eduskunnan aikana.

SDP ja työmarkkinajärjestöt vaativat yt-lain laventamista kolmikannassa sovitulla tavalla. Nykyisin lakia sovelletaan vähintään 30 työntekijän yrityksiin. Uudistuksen on määrä nostaa tähän joukkoon myös lähes kaikki vähintään 20 hengen yritykset.

SDP:n näkemyksen mukaan työmarkkinajärjestöjen kanssa neuvoteltu lakiesitys on tasapuolinen kokonaisuus. Keskusta ja RKP ovat yhdessä Suomen yrittäjien ja oppositiopuolue kokoomuksen kanssa vastustaneet yt-neuvottelujen tekemistä pakolliseksi myös pienissä yrityksissä.

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma tarkensi tänään Uutispäivä Demarissa pari päivää aiemmin julkaistua haastatteluaan, jossa hän ei sulkenut pois yt-lain avaamista. Heinäluoma korosti, että hän tukee työministeri Tarja Filatovin esitystä ja toivoo, että se voitaisiin hyväksyä myös hallituksessa.

(STT-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat