Suomenlinnan oppaana ja mytologina tunnetuksi tullut Ior Bock sai lauantaina surmansa asunnossaan Helsingin Munkkiniemessä. Ystävä Mika Hyytiä muistelee Bockia Iltalehdessä.
– Hän oli vangitsevan karismaattinen ja loputtoman anteeksiantavainen. Kun Ioria puukotettiin ensimmäisen kerran 1999, hän antoi teon anteeksi. Hän sanoi, ettei voi muutakaan. Ior oli terävä ja looginen. Ideologialtaan hän osasi olla ehdoton. Hän katsoi, että kulttuurit on pyrittävä pitämään puhtaina. Ei hän ennakkoluuloinen kuitenkaan ollut, Bockin ystävä Mika Hyytiä muistelee Iltalehdessä.
Bockin ympärillä liikkui monenlaisia tarinoita. Hänen käytöstään ihmeteltiin, sillä hän eli ja nukkui lattialla alasti. Ilman vaatteita eläminen johtui halvaantumisesta, sillä hänestä löysätkin vaatteet tuntuivat epämukavilta. Bock ei myöskään katsonut televisiota tai käyttänyt internetiä. Kirjoittamaankaan hän ei koskaan opetellut.
(MTV3)
Uusimmat
-
10:45
Pääministeri yritettiin murhata – Slovakia joutui MM-jäälle järkytyksen hetkellä: "Meidän oli pelattava"
-
10:45
Limuviinat eivät tule kauppoihin tyttöjen suojelemiseksi, sanoo Päivi Räsänen
-
10:41
Inflaation käänne näkyi pörssiluvuissa Wall Streetin sulkeutuessa
-
10:29
Partisaanit: Suuria tuhoja Krimillä – Venäjä väittää ATACMS-iskuksi
-
10:14
Slovakian varapääministeri: Ammutun Ficon tila vakaa, mutta erittäin vakava
-
10:11
Tappara hankki MM-puolustajan riveihinsä
-
10:06
Jenni Haukiolle uusi työ
-
09:46
Tuomas Enbuskea syytetään pahoinpitelystä – Enbuske: "Kiistän syytteen ehdottomasti"
-
09:21
Sisarvaimot-sarjasta tutun ex-parin 25-vuotiaana kuolleen pojan vahvistettiin tehneen itsemurhan
-
09:15
Laihdutuslääke Ozempicista uusi suotuisa havainto – voisi "muuttaa kaiken"
-
09:12
Sotahistorioitsija lyttää Putin-uutisoinnin: "Värinää ja tärinää – toivotaan toivotaan"
-
09:03
Jukka Jalonen jyrähti MM-kisojen erikoisista kulissikäänteistä – Leijonien suuntaan napakka viesti: "Helvettiin ja nopeasti!"
-
08:59
"Rakkaus kuuluu kaikille" – kirkolliskokous pui piispojen esitystä kahdesta avioliittokäsityksestä
-
08:57
Naisleijonat jatkaa tutussa komennossa
-
08:36
Olkiluoto 3 tuottaa taas sähköä
-
08:20
Leijonat-vahdeista yksi ehti tilata uuden maskin MM-kisoihin: "Modernia ja retroa"
-
08:15
Windows95man Voguessa: "Alastomuus on minulle luonnollista"
-
08:13
PS pysyy kannassaan: Yleltä pois 25 prosenttia – "Realiteetit valjenneet"
-
08:00
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
07:45
Kuin kaksi marjaa! Näky Coloradon vaihtopenkillä naurattaa NHL-faneja
-
Lataa lisää