Vakuutusyhtiön mukaan suurempi onnettomuustodennäköisyys ja kalliimmat korjauskustannukset vaikuttavat jossain määrin sähköautoille myönnettävien vakuutusten hintaan.
Suomessa on pian rekisterissä 50 000 ladattavaa henkilöautoa. Syyskuussa 2020 sähkö- ja hybridiautojen markkinaosuus kaikista Suomessa ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli jo lähes 30 prosenttia. Kasvun uskotaan jatkuvan, kun autojen mallivalikoima laajenee, niiden hankintaa tuetaan eri keinoin ja ihmisten kiinnostus ympäristöystävällisiin liikkumismuotoihin kasvaa.
Täyssähköautojen ja ladattavien hybridien vakuuttamista on kuitenkin pidetty suhteellisen kalliina. Moni sähköautoaan vakuuttava on vakuutusyhtiöiden mukaan pohtinut, ovatko vakuutukset jopa ylihinnoiteltuja.
Polttomoottoriautoihin verrattuna tehokkaamman – ja hintavamman– pään sähköautojen vakuuttaminen tuleekin melko kalliiksi. Fakta on kuitenkin se, että kalliin uuden auton vakuuttaminen on aina tyyriimpää kuin hankintahinnaltaan edullisen – käyttövoimasta riippumatta. Sähköautojen yleistyessä on vakuutusyhtiöiden kuitenkin sopeutettava vakuutusehtojaan palvelemaan asiakkaiden tarpeita entistä paremmin.