Yöpymiset loivassa nousussa

Ulkomaisten matkailjoiden osuus on kuitenkin pienentynyt edellisestä vuodesta.

Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin tammikuussa kaksi prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammikuussa, kertoo Tilastokeskus. Majoitusliikkeissä yövyttiin tammikuussa kaikkiaan 980 000 kertaa.

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät viime vuodesta viisi prosenttia, kun taas ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät kolme prosenttia.

Venäläiset olivat ylivoimaisesti suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä noin 105 000 yöpymisellään. Heidän osuutensa oli noin kolmannes kaikista ulkomaalaisten yöpymisistä. Venäläisten yöpymiset vähenivät 17 prosenttia viime vuodesta. Toiseksi suurin ulkomaalaisten ryhmä oli britit 30 000 yöpymisellään. Ranskalaiset ja saksalaiset jakoivat kolmannen sijan.

Hotellihuoneiden käyttöaste oli tammikuussa 40,3 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 40,6 prosenttia. Korkeimmillaan käyttöasteet olivat Uudellamaalla ja Lapissa. Hotellihuoneiden keskihinta oli tammikuussa 77,92 euroa vuorokaudelta, kun se vuotta aiemmin oli 79,78 euroa.
(MTV3-STT)
Tilastokeskuksen tiedote

Lue myös:

    Uusimmat