Yön hiljaisuus rikkoutui, kun Rajavartiolaitoksen käytössä olleen auton alle asetettu pommi räjähti torniolaisella asuinalueella – jysähdystä seurasi hiljaisuus: "Ei autoja, ei huutoa, ei mitään"

Tältä Tornion räjähdyspaikalla näyttää – räjähdyksen ääni kuului satojen metrien päähän 1:30
Video: Tältä Tornion räjähdyspaikalla näyttää – räjähdyksen ääni kuului satojen metrien päähän.

Torniossa räjähti viime yönä pommi. Räjähde laukesi Putaan kaupunginosassa sijaitsevalla Aarnintiellä hieman puolenyön jälkeen. Poliisi pysyttelee tapauksesta vaitonaisena.

Aarnintie sijaitsee Putaan kaupunginosaan kuuluvalla asuinalueella noin parin kilometrin päässä Tornion keskustasta kaakkoon. Aarnintiellä on lähinnä pieniä kerrostaloja ja luhtitaloja. Tien varrella sijaitsee myös pieni leikkipuisto sekä joitain pieniä omakotitaloja.

Poliisi ei ole kertonut tarkemmin, missä kohti Aarnintietä räjähdys tapahtui. MTV Uutisten tavoittama tutkinnanjohtaja kieltäytyi antamasta tapauksesta lisätietoja enää tämän päivän aikana.

Yle kertoo, että pommi oli sijoitettu Rajavartiolaitoksen käytössä olleen vuokra-auton alle. Rajavartiolaitos on vahvistanut tiedon Ylelle. Länsi-Suomen merivartiostosta vahvistetaan asia myös MTV Uutisille.

Rajavartiolaitos ei muuten halua kommentoida asiaa millään tavalla, sillä asian tutkinta on poliisin vastuulla. 

Aarnintiellä ei tiettävästi sijaitse Rajavartiolaitoksen toimitiloja, mutta STT kertoo, että Rajavartiolaitoksen työntekijöitä on majoittunut alueella. Majoitus on liittynyt Tornion rajanylityspaikan toimintaan. Komentajakapteeni Valtteri Viitala kommentoi STT:lle, että "tilannetta arvioidaan" tapahtuneen johdosta.

Ääni kantautui satojen metrien päähän

Räjähdyksen aiheuttama ääni oli voimakas.

Muutaman sadan metrin päässä Aarnintieltä asuva torniolaismies kertoo MTV Uutisille, että ääni kantautui hänen asuntoonsa saakka. Ääntä edelsi hiljaisuus. Myöskään räjähdyksen jälkeen ei kuulunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

– Menin tupakalle kuultuani äänen, mutta missään ei kuulunut mitään. Ei autoja, ei huutoa, ei mitään.

Miehen mukaan äänestä pystyi päättelemään, että kyse on selkeästi räjähdyksestä.

– Sen verran poikkesi muista äänistä, mitä tässä yleensä kuuluu.

Myös toinen satojen metrien päässä tapahtumapaikalta asuva paikallinen kertoo kuulleensa räjähdyksen äänen. Nainen oli tapahtuma-aikaan nukkumassa ja kertoo havahtuneensa pamaukseen. 

Auton alle sijoitettu räjähde laukesi viime yönä hieman puolenyön jälkeen. Lapin poliisi kertoi asiasta tiedotteessa hetki sitten.

Poliisi tutkii asiaa tuhotyönä ja räjähderikoksena. Poliisin mukaan tutkinta on alkuvaiheessa, eikä asiasta kerrota toistaiseksi enempää.

Poliisi on pyytänyt yleisöltä havaintoja Putaan kaupunginosassa ja erityisesti Aarnintien ja Thurevikinkadun tienoilla viime yönä kello 12 ja 1 välillä liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista.

Vihjeitä pyydetään puhelimitse numeroon 0295 466 481 tai sähköpostitse osoitteeseen rta.lappi@poliisi.fi.

Juttua korjattu ja täydennetty 4.8.2020 kello 13.17: Aiemmin jutussa kerrottiin, että Lapin rajavartiostosta ei vahvisteta Ylen saamaa tietoa siitä, että pommi oli Rajavartiolaitoksen käytössä olleen vuokra-auton alla. Tornion rajanylityspaikka ei kuitenkaan ole Lapin rajavartioston vastuulla, vaan Länsi-Suomen merivartioston. Länsi-Suomen merivartiostosta vahvistetaan Ylenkin saama tieto MTV Uutisille. Jutusta poistettu maininta Lapin rajavartiostosta ja lisätty Länsi-Suomen merivartioston vahvistus. 

Lue myös:

    Uusimmat