Ylioppilaskirjoituksissa ennätysmäärä kokelaita

Tämän kevään ylioppilaskirjoituksiin osallistuu ennätysmäärä kokelaita ja tutkinnon hajauttajia. Maanantaina vieraan kielen kuunteluilla alkaviin kirjoituksiin on ilmoittautunut 44 030 kokelasta, joista tutkinnon hajauttajia on 19 025. Kokelaita, joiden on mahdollista saada tutkintonsa valmiiksi tulevana keväänä, on 33 702.

Ylioppilaskirjoituksiin osallistujien määrä on kasvanut viime vuosien aikana tutkinnon hajauttamismahdollisuuden vuoksi. Kokelaat voivat keventää urakkaansa jakamalla kirjoitukset kahdelle tai kolmelle eri suorituskerralle. Tutkinnon hajauttaminen on tullut yhä yleisemmäksi: viime keväänä hajauttajia oli 10 000 ja nyt siis lähes kaksinkertainen määrä.

Myös hyväksyttyjä kokeita uusitaan aiempaa innokkaammin. Tänä keväänä hyväksyttyjen arvosanojen korottamista yrittää 10 198 kokelasta. Hyväksytyn kokeen voi uusia kerran ja reaalin kaksi kertaa.

Hajauttamisesta hyviä kokemuksia

Ylioppilaskirjoitusten hajauttaminen on ollut mahdollista keväästä 1996 lähtien. Hajauttaminen on otettu hyvin vastaan kouluissa, ja sen suosio kasvaa jatkuvasti. Tutkinnon jakaminen useammalle kerralle on suunniteltu luokatonta lukiota varten. Koska kaikki Suomen lukiot ovat siirtyneet luokattomuuteen, on myös hajauttaminen yleistynyt.

-Kokelaiden mielestä hajauttaminen keventää rankkaa ylioppilaskirjoitusurakkaa. Myös kouluissa hajauttamiseen on suhtauduttu myönteisesti, sillä siitä on vain etua kokelaille, ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Anneli Roman sanoo.

Hajauttaminen lisää oppilaan omaa vastuuta tutkinnon suorittamisesta, mikä on aiheuttanut hieman ongelmia.

-Jotkut oppilaat eivät ole esimerkiksi miettineet tarkasti, minkätasoiseen kokeeseen ilmoittautuvat ja onko koe pakollinen vai ylimääräinen. Tutkinnon ollessa loppusuoralla on sitten huomattu, että yksi vaadittu pitkän oppimäärän koe puuttuu, Roman kertoo.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat