Yle: Rajavartiolaitoksen China Center -tutkinta lopetetaan

Rajavartiolaitoksen massiivinen China Center -operaatio on kuivumassa kokoon. Asiasta kertoi ensimmäisenä YLE uutiset.

Tutkinnanjohtaja Sami Pailan mukaan näyttöä laittomasta maahantulosta ei saatu kerättyä niin paljon, että syytteiden nostamiskynnys ylittyisi. Tutkinta myös vaikeutui merkittävästi korkeimman oikeuden helmikuussa antaman päätöksen vuoksi.

Päätöksen mukaan väärin perustein saatu viisumi on laillinen ja oikeuttaa maahantuloon. Tällaisella viisumilla maahantulo katsotaan lailliseksi eikä maahantulossa avustaminen siten ole myöskään rangaistavaa. Rajavartiolaitos sovelsi samaa periaatetta myös oleskelulupiin.

- Tutkinnalta hävisi pohja kokonaan. Tuolloin pohdimme uudestaan rikosnimikkeet, ja asiaa alettiin tutkia huomattavasti lievempänä rikoksena, Paila kertoo MTV:n uutisille.

Kiinalaista rikollisryhmää epäiltiin alunperin muun muassa . Rajavartiolaitoksen mukaan ryhmä oli hankkinut väärin perustein kymmeniä oleskelulupia, joiden avulla on järjestetty useita kiinalaisia laittomasti Schengen-alueelle.

Korkeimman oikeuden helmikuisen päätöksen vuoksi epäilyt kuivuivat kasaan. Samalla lopetettiin myös useita muita tutkintoja, joiden rikosnimikkeenä oli törkeä laittoman maahantulon järjestäminen. China Centerin tapauksessa rikosnimikkeet vaihtuivat väärän todistuksen antamiseksi viranomaiselle, väärennykseksi ja rekisterimerkintärikokseksi.

- Epäillyt ovat istuneet jo kaksi ja puoli kuukautta tutkintavankeudessa. Helmikuun ensimmäisen päivän jälkeen epäillyt vapautettiin. Syyttäjän kanssa olimme sitä mieltä, että meillä on edelleen syytä epäillä. Mutta syytteen nostamisen kynnys ei keräämillämme tiedoille ylity, ja järkevällä työmäärälle emme pääse todennäköisille syille, Paila kertoo.

Rajavartiolaitos esittää tutkinnan lopettamista ja esitutkinnan rajoittamista huomenna Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastolle, joka tekee asiassa ratkaisun.

Poliisi jatkaa edelleen talousrikosten tutkintaa China Center-jutussa.

China Center on perustettu entiseen meijeriin 2006. Siellä myydään kiinalaisia tavaroita. Hyvinvointikeskus tuli kiinalaisomistukseen 2007.

Lue myös:

    Uusimmat