Tietovuotokohu Facebookin ympärillä paisuu! Nyt jo 87 miljoonan käyttäjän tietojen epäillään päätyneen hämärän konsulttiyhtiön haltuun

Jopa 87 miljoonan Facebookin käyttäjän tiedot ovat saattaneet päätyä hämäristä toimistaan julkisuusmyrskyyn joutuneen konsulttiyhtiö Cambridge Analytican haltuun, kertoo Facebook.

Aikaisemmin on arveltu, että yhtiön haltuun oli päätynyt 50 miljoonan käyttäjien tietoja. Facebookin edustajan mukaan valtaosa käyttäjistä oli yhdysvaltalaisia. Konsultti- ja analytiikkayhtiö käytti tietoja muun muassa presidentti Donald Trumpin vaalikampanjan hyväksi.

Jättiyhtiö raivon kohteena

Facebook on kertonut ryhtyvänsä toimiin, joilla rajoitetaan käyttäjien tietojen päätymistä kolmansien osapuolten käyttöön. Yhtiö on joutunut viime aikoina kansainvälisen raivon kohteeksi.

Käyttäjätietokohun lisäksi esimerkiksi tuore tutkimus paljasti, että Facebook on ollut merkittävä tekijä rohingya-muslimivastaisen vihapuheen leviämisessä.

Facebookin kurssi on laskenut jyrkästi sen jälkeen, kun skandaali käyttäjätietojen päätymisestä analytiikkayhtiön haltuun puhkesi.

Facebook ei paljastanut, mihin sen tekemä tuore arvio 87 miljoonan käyttäjän tiedoista perustuu. Aikaisemmat arviot 50 miljoonasta käyttäjästä perustuivat New York Timesin ja brittilehti The Observerin arvioihin ja tutkimuksiin.

Facebookin perustaja Mark Zuckerberg pahoitteli käyttäjitietojen joutumista vääriin käsiin.​​​​​​​

Facebookin Zuckerberg pahoitteli käyttäjätietokohua –"Olen todella pahoillani" 1:18

Lue myös:

    Uusimmat