Yhdysvaltalainen Angela synnytti lapsensa koomassa – koronaviruksen vuoksi äiti joutui odottamaan päiviä, että sai vauvan viimein syliinsä
Koomassa lapsensa synnyttänyt Angela on viimein saanut pidellä lastaan.
Yhdysvaltalainen Angela heräsi koomasta ja sai kuulla, että hänen lapsensa oli syntynyt. Raskaana ollut Angela asetettiin koomaan koronaviruksen vuoksi, ja herätessään hän oli jo saattanut pienen Ava-tytön maailmaan.
Koronaviruksen takia Angela ei voinut ottaa tyttöä syliinsä. Nyt hän on viimein saanut pidellä lastaan, kertoo Kidspot.
Angela ja Ava. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Sai lapsen syliinsä
Angela joutui odottamaan lapsensa koskettamista kahdeksan päivää. Aiemmin hän oli voinut nähdä Avan vain videopuhelun välityksellä.
– Itken juuri nyt! Olen koronavapaa! Ja pitelen tyttövauvaani käsivarsillani, Angela kuvaili tilannetta Instagramissa.
Lapsi ei saanut koronatartuntaa
Avalta, Angelan mieheltä tai hänen toiselta tyttäreltään ei löytynyt koronavirusta.
– Koen, että olen kävelevä ihme, Angela kiittelee.
Ava on päässyt kotiin perheensä kanssa. Angelan mukaan perhe elää nyt ihanaa arkea yhdessä.
Angela ja Ava. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Lähteet: Kidspot, Instagram.com/Angela Primo
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää