Yhdysvallat vaati Rugovaa vapaaksi

Yhdysvaltain ulkoministeriö on vaatinut Jugoslavian viranomaisia vapauttamaan Kosovon maltillisen albaanijohtajan Ibrahim Rugovan ja kaikki hänen perheenjäsenensä.

Yhdysvallat vaati lisäksi kansainväliselle yhteisölle mahdollisuutta Rugovan tapaamiseen Jugoslavian ulkopuolella pelottelusta vapaissa oloissa.
Yhdysvallat ilmaisi siten ensi kerran uskovansa, että Rugova on pidätettynä tai kotiarestissa.

Jugoslavian YK-suurlähettiläs kiisti myöhemmin, että Rugovan liikkumisvapautta olisi rajoitettu, mutta myönsi, että hänen turvallisuutensa on "hyvin arkaluonteinen kysymys".
Rugovan asemasta on kiistelty siitä saakka, kun Serbian televisio esitti viime viikolla kuvia hänen ja Jugoslavian presidentin Slobodan Milosevicin tapaamisesta. Television mukaan Rugova vaati Naton ilmaiskujen lopettamista.

Eräät albaanijohtajat ja Nato-maiden edustajat ovat julkisesti epäilleet, että Rugova on käytännössä pidätettynä.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat