Yhä useampi nuori jättää urheilun teini-iässä – valmennus keskiössä
Lämsä arvioikin, että yksilölajit ovat alttiimpia drop out -ilmiölle kuin joukkuelajit.shutterstock
Julkaistu 16.10.2024 13:15
MTV LIFESTYLE – STT
Urheilijanuorten valmentajat ovat avainroolissa drop out -ilmiön kitkemisessä.
Nuorten jättäytyminen pois urheilun parista piinaa etenkin yksilölajeja. Syitä kyseisen drop out -ilmiön taustalla on useita, mutta esiin nousevat muun muassa ajankäytölliset ongelmat.
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen Kihun johtava asiantuntija Jari Lämsä pitää ilmiötä merkittävänä, vaikka suhtautuukin asiaan maltilla.
– Kyllä meillä Suomessa aika paljon nuoria lopettaa harrastamisen urheiluseuroissa yläkoulu- ja lukioiässä. Emme ole mallioppilaita siinä suhteessa.
3:05Nykylapset treenaavat kuin pienet aikuiset. Kun lasten urheiluseura mainostaa "ammattimaista otetta"harjoitteluun, moni pitää tätä hyvänä asiana. Ammattimaisuudessa piilee kuitenkin oma ongelmansa. Fysioterapeuttina ja osteopaattina toimiva Tiina Lehmuskoski kohtaa vastaanotollaan lapsia, joilla on vammoja liiasta urheilemisesta.
Ilmiötä monelta kantilta pohtivan Lämsän mukaan nuoret harrastavat liikuntaa eri tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä. Etenkin liikunnan organisoitu harrastaminen on kasvattanut paljon suosiotaan, sillä lukioikäisistä nuorista peräti 86 prosenttia on osallistunut seuratoimintaan ainakin jossain vaiheessa elämäänsä.
– 30–40 vuotta sitten hyvät urheilijat urheilivat seuroissa ja muut pelasivat rennommin esimerkiksi kaduilla. Nyt, kun melkein kaikki käyvät seurassa ainakin pyörähtämässä, on mielestäni ihan luonnollistakin, etteivät kaikki löydä sieltä sitä omaa harrastustaan.
Lämsän mukaan lapset ja nuoret aloittavat liikuntaharrastuksen aiempaa nuorempana, mutta toisaalta myös lopettavat sen nuorempana kuin menneinä vuosikymmeninä.
– Monessa lajissa harrastajamäärän piikki on nykyään 10–11-vuotiaissa, josta lähdetään jo alaspäin. Siinä, missä harrastusten aloittaminen on aikaistunut, näyttää myös lopettaminen aikaistuneen, mistä olen vähän huolissani.
Drop out -ilmiöstä on valmistunut tuore kyselytutkimus, jota käsiteltiin lokakuun alussa Oulun Pyrinnön ja puolalaisseura AZS Lodzin Oulussa järjestämässä seminaarissa. Opinnäytetyönään tutkimuksen tehneen Vili Ikosen tavoitteena oli selvittää 15–22-vuotiaiden urheilijoiden syitä lopettamispäätökseen.
Tutkimukseen osallistui noin 50 suomalaisurheilijaa ja 100 puolalaisurheilijaa, joista suurin osa oli yleisurheilijoita, mutta mukaan mahtui myös muiden yksilölajien harrastajia.
– Suomalaisten osalta suurin syy lopettamiseen oli opiskelun aloittaminen joko lukiossa tai korkeakoulussa. Silloin päivässä eivät riitä tunnit tai energia vaativan kilpaurheilun samanaikaiseen harrastamiseen. Monella myös töiden aloittaminen johti lopettamiseen, Ikonen kertoo.
Ikosen mukaan Puolassa opiskelun ja urheilu-uran yhteensovittamisessa on onnistuttu paremmin, sillä lupaavia urheilijoita tuetaan esimerkiksi ilmaisella koulutuksella ja asunnolla.
– Puolassa on käytössä kaksoisurasysteemi yliopistotasolla, minkä vuoksi heillä urheilijat joutuvat lopettamaan urheilun huomattavasti harvemmin opiskelun takia.
Lämsä kertoo, että urheilun mielekkyyden tai riittävän taitotason puuttuminen voivat myös johtaa nuoren lopettamispäätökseen. Hän ei kuitenkaan usko, että Suomi menettäisi drop out -ilmiön vuoksi potentiaalisia huippu-urheilijoita yksittäistapauksia enempää.
– Uskoisin, että valtaosa on valmis menemään läpi vaikka harmaan kiven, jos on innostunut lajista sillä tasolla, mitä jo kansalliselle huipulle pääsy vaatii.
Ikonen nostaa esiin valmennuksen kokonaisvaltaisuuden tärkeyden ilmiön torjumisessa. Hänen mukaansa seuravalmentajien tulisi huomioida paremmin myös urheilun ulkopuoliset asiat.
– Valmennuksessa ei aina oteta huomioon sitä, mitä nuoren elämässä tapahtuu urheiluhallin ulkopuolella. Tätä ongelmaa on myös helpompi korjata seuratasolla, kun taas Puolan kaksoisurasysteemi vaatisi aika suuria yhteiskunnallisia muutoksia.
Lämsä puolestaan painottaa tasokkaan seuravalmennuksen lisäksi myös vanhempien roolia nuorten urheiluharrastusten mahdollistajina.
– On hyvä miettiä, miten vanhemmat pystyvät luomaan sellaisen ilmapiirin, että nuoret jatkaisivat harrastusta – toimivat he sitten nuoren kannustajina, kuljettajina tai toiminnassa ohjaajina.
Nuorten liikunnan harrastamisessa on merkittäviä eroja sukupuolten välillä. Poikien harrastaminen keskittyy pitkälti joukkuepallolajeihin, kun taas tytöt suosivat yksilölajeja.
Lämsän mukaan alle 12-vuotiaiden poikien urheilulisensseistä lähes 80 prosenttia tulee joukkuepalloilulajeista, kun taas samanikäisillä tytöillä vastaava luku jää 35 prosenttiin.
– Tyttöjen harrastaminen on monipuolisempaa ja kirjavampaa kuin poikien. Sen sijaan poikien suosimissa palloilulajeissa parhaille yksilöille tulevaisuudennäkymät ovat ammattiurheilussa, mitä moni yksilölaji ei tarjoa tällä hetkellä.
Lämsä arvioikin, että yksilölajit ovat alttiimpia drop out -ilmiölle kuin joukkuelajit, sillä urheiluharrastukselle hedelmällisen sosiaalisen ympäristön luominen on vaikeampaa yksilölajeille.
– Yksilölajeissa ei välttämättä synny niin nopeasti sellaista sosiaalista ympäristöä ja kaveripiiriä, mikä joukkuelajeissa syntyy lähes väkisinkin.
