Nuoret aikuiset perustavat nyt kaikille avoimia juoksuporukoita, jotka kasvavat isoiksi yhteisöiksi sosiaalisen median voimalla.
On maanantai-ilta ja Espoon Otaniemen urheilukentälle on kokoontunut yli 60 juoksijan porukka.
Alkamaisillaan ei ole suinkaan minkään urheiluseuran harjoitukset tai maksullinen urheilutapahtuma, vaan kaikille avoimen juoksuporukan viikoittaiset ratatreenit.
Muualla Euroopassa niin sanottu sosiaalisen juoksun kulttuuri on ollut pinnalla jo pitkään, mutta Suomeen se on rantautunut vasta viime vuosina.
Nyt sosiaalisen juoksun suosio on kasvanut voimakkaasti muun muassa sosiaalisen median ansiosta, ja juoksuporukoita on muodostettu Suomessa usealle eri paikkakunnalle.
Lue myös: Tämä liikuntaharrastus voi ehkäistä polvikipua ja polven nivelrikkoa
"Pääpointti ei ole juokseminen"
Heinäkuussa 2022 perustettu Mellow Minutes on kasvanut kavereiden kesken lenkkeilystä nyt jo yli 3 500 seuraajan sosiaalisen median yhteisöksi.
Yhteisö toimii Helsingissä ja kokoontuu tällä hetkellä joka maanantai ratatreenien pariin ja lauantaisin yhteislenkille.
– Meidän yhteisön pääpointti ei ole juokseminen, vaan sen ympärille muodostunut sosiaalinen yhteisö, jossa pääsee tutustumaan uusiin samanhenkisiin ihmisiin, kertoo Mellow Minutesin toinen perustaja Elias Ervast.
Yhteisö järjestää viikoittaisten juoksuharjoitusten lisäksi myös muita tapahtumia, kuten esimerkiksi pullajuoksuja ja pastailtoja.
Mellow Minutesin toisen perustajan Aleksandra Niirasen mukaan ennätyksellisen määrän osallistujia ovat keränneet paikallisen leipomokahvilan kanssa yhteistyössä järjestetyt pullajuoksut, jonne on parhaimmillaan osallistunut noin 180 juoksijaa.