Sani Meritähti haki Miss Suomi -kisaan entisen kollegansa ehdotuksen tiimoilta.
Miss Suomi 2026 -kilpailun finaali kisataan 5. syyskuuta. Yksi tämän vuoden finalisteista on 20-vuotias Sani Meritähti.
Meritähti haki Miss Suomi -kilpailuun entisen työkaverinsa innostamana.
– Hän sanoi minulle sairaalan käytävällä, että "Sani, sinun on pakko hakea ensi vuoden missikisoihin, sillä sinulla on missin kauneus ja missin sydän", hän kertoo.
– Minulle tuli aluksi perinteinen huijarisyndrooma, että "Ai minä muka?". Mutta sen jälkeen ajattelin, että todellakin! hän jatkaa.

Lue myös: Tässä ovat Miss Suomi -finalistit
Meritähti työskenteli aiemmin hoitoalalla. Hän kokee hoitotyön kerryttäneen hänelle oppeja, joita hän voi hyödyntää myös Miss Suomi -kilpailussa. Tällaisia ovat muun muassa uteliaisuus ja kiinnostus ihmisiä kohtaan.
– Uskon, että saamme paljon vaikutusvaltaa ja ihmiset alkavat pitämään meistä, kun olemme aidosti kiinnostuneita heistä. Olen oppinut tunneälykkyyttä ja sosiaalisia taitoja, hän sanoo.
Meritähden mukaan hänet erottaa muista Miss Suomi -finalisteista juuri hänen kokemuksensa hoitotieteen parissa.
– Olen tutkinut paljon resilienssiä, eli aihetta, johon haluan vaikuttaa. Sieltä tulee näyttöön perustuva tietotaito, jonka lisäksi minulla on oma kokemus ja oma sydän aina mukana. Minulta löytyy omat tarinat, omat kipukohdat ja aito halu kehittää itseäni.
Katso Meritähden haastattelu kokonaisuudessaan videolta!
