X-Men-tähti paljasti: Alastomana ja maalattavana kahdeksan tuntia päivässä

Uuden X-Men: First Class elokuvan kuvauspäivät olivat sinivartaloista Mystiquea esittävälle Jennifer Lawrencelle rankkoja.

X-Men: First Class elokuvassa näyttelevä Jennifer Lawrence on paljastanut jännittäviä yksityiskohtia elokuvan kuvauksista, uutisoi Hollywoodreporter.com. 20-vuotias näyttelijätär valitti, että hän oli ärsyttävällä dieetillä lähes puolet viisi kuukautta kestäneistä kuvauksista. Lisäksi tähden päivärutiineihin kuului kahden tunnin tiukka treeni.

Kuvauspäivät olivat sinivartaloista Mystiquea esittävälle Lawrencelle rankkoja, sillä kahdeksan tuntia päivästä kului kokovartalomaskissa seisten. Yhteensä seitsemän maskeeraajaa hääri Lawrencen kimpussa vartalomaalia joka puolelle levitellen.

– Mikään ei ole enää pyhää. Meikkaajatytöistä ja minusta tuli todella läheisiä. He maalasivat alastonta kroppaani joka päivä monen kuukauden ajan. Tuntui kuin olisi ollut omituisissa pyjamabileissä, Lawrence kommentoi.

– Siitähän miehet näkevät päiväunia, että yksi tyttö on alasti ja seitsemän käsiparia on hänen vartalollaan, näyttelijätär piikittelee.

Nälkä ärsytti

Lawrencella on optiot tehdä kaksi jatko-osaa elokuvalle, mikäli First Class menestyy.

Nyt tähti nauttii saadessaan palata omiin nahkoihinsa ja oman ruokavalionsa pariin. Nälkäisenä oleminen teki Lawrencen mukaan hänet kiukkuiseksi ja aggressiiviseksi.

– Oli kamalaa olla nälissään viiden kuukauden ajan. Ärsyttää edelleen, mutta olen palautumassa, neitokainen kertoo.

MTV3/Helmi

Lähde: Hollywoodreporter.com

Kuva: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat