Weekend-tapahtuma ei aiheuttanut pelättyjä ruuhkia yöllä

Espoon Luukissa viikonloppuna järjestetty Weekend-festivaali ei aiheuttanut ruuhkia pääkaupunkiseudun liikenteeseen enää toisen festivaalipäivän päätteeksi. Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan liikenne on sujunut työn aikana ilman suurempia ruuhkia tai muita ongelmia.

Poliisista arvellaan, että toiseen festivaalipäivään ei enää osallistunut yhtä paljon yleisöä kuin päivää aiemmin. Poliisin mukaan edellisyön ongelmien takia ruuhkia odotettiin, mutta poliisi ei varautunut lauantain festivaalipäivän loppumiseen liikenteen erityisjärjestelyillä.

Kaksipäiväinen Weekend-tapahtuma päättyi lauantaina puoliltaöin.

Ensimmäisenä tapahtumapäivänä perjantaina festivaaleille matkaava ja sieltä poistuva liikenne aiheutti ruuhkia Kehä III:lla ja Vihdintiellä. Kaikki lipun festivaaleille ostaneet eivät perjantaina liikennekaaoksen takia ehtineet festivaalikonsertteihin ennen niiden päättymistä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat