Mies haki entisen liikekumppaninsa yrityksiä kiusallaan konkurssiin. Yritykset joutuivat täysin syyttä luottovaikeuksiin.
Rikokset tapahtuivat lokakuussa 2020 Turussa.
Konkurssihakemusten liitteeksi mies väärensi yhtiöille osoitettuja laskuja yhteensä 120 000 euron arvosta. Miehen mukaan laskut olivat maksamatta.
Tosiasiassa miehen kiusanteon kohteena olleet yritykset eivät olleet saaneet laskuja ikinä. Yritysten edustaja kuuli laskuista ensimmäistä kertaa siinä yhteydessä, kun sai käräjäoikeudelta tiedon yrityksiinsä kohdistuvista konkurssihakemuksista.
Laskut olivat tekaistuja, niille ei ollut minkäänlaisia perusteita.
Tästä huolimatta perättömät konkurssihakemukset vaikuttivat niiden kohteena olleiden kolmen yrityksen toimintaan niin, yritykset menettivät luottokelpoisuutensa.
Yhden yrityksen luottokortti oli vedetty takaisin ja muissakin yrityksissä toimittajat olivat ryhtyneet vaatimaan yrityksiltä ennakkomaksuja.
Lue myös: 14-vuotias Anniina joutui ilkeän verkkohäirinnän uhriksi, jonka tekijä paljastui pelottavan läheltä
Entinen liikekumppani
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tutki konkurssihakemukset ja totesi ne puutteellisiksi. Käräjäoikeus pyysi miestä täydentämään hakemuksiaan, minkä tämä tekikin.
Täydentämisen jälkeen käräjäoikeudelle kuitenkin ilmeni, ettei miehellä ollut väitteistään huolimatta laillista oikeutta hakea yrityksiä konkurssiin.
Nyt mies joutuikin vastuuseen kiusanteostaan.
Rikosoikeudenkäynnissä selvisi, että miehellä oli ollut yhteinen yritys aiemmin kiusanteon kohteena olleen kaverinsa kanssa. Kaksikon yhteistyö oli kuitenkin kariutunut ja he olivat ajautuneet riitoihin keskenään.
Mies oli erotettu hallituksen päätöksellä yhteisestä yrityksestä. Tämä oli tapahtunut jo vuonna 2017.
Tämän jälkeen mies alkoi piinata entistä liikekumppaniaan. Kaveri joutui estämään miehen eri kanavissa, koska tämä ”häiriköi” häntä jatkuvasti suurella määrällä viestejä.
Lue myös: Laboratorioanalyysi paljasti oudon yllätyksen suomalaisena myydyistä mansikoista
Valeyhtiökokouksia ja valehallitus
Mikään ei saanut miehen kaunaa laantumaan.
Käräjäoikeudessa rikossyytteisiin vastatessaan mies edelleen väitti, että hänellä oli oikeus hakea kaverinsa yrityksiä konkurssiin. Hän piti tiukasti myös kiinni siitä, että laskut olivat aitoja.
Entistä liikekumppaniaan hän kutsui valehtelijaksi.
Oikeus oli käsitellyt miehen erottamista yrityksestä jo aiemmin toisen asian yhteydessä ja todennut, että erottaminen oli laillista. Tästä huolimatta mies oli pitänyt yhtiössä ”valeyhtiökokouksia” ja ilmoittanut patentti- ja rekisterihallitukseen yritykselle ”uuden hallituksen”, joka koostui hänen omista sukulaisistaan.
Mies oli jättänyt ex-kaverinsa firmoja koskevat konkurssihakemukset valehallituksen myöntämällä oikeudella käräjäoikeuteen.
Ison selvitystyön ja asiakirjatodistelun jälkeen käräjäoikeuden kuitenkin onnistui selvittää totuus valheverkon takana.
Lue myös: Helena hankki 6-vuotiaalle lapselleen puhelimen, ja huijausten tulva alkoi heti
Ehdollista tuli
Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi, että 52-vuotias mies syyllistyi väärennykseen ja kolmeen törkeän petoksen yritykseen. Oikeus katsoi, että mies teki tämän vahingoittaakseen entistä kaveriaan.
Vaikka tuomioistuimella on tarkastamisvelvollisuus konkurssihakemuksissa, oikeuden mukaan törkeän petoksen yritys oli silti kelvollinen. Oikeus piti miehen toimintaa suunnitelmallisena ja katsoi, että siinä oli konkreettinen vaara, että yritykset määrätään konkurssiin.
Lisäksi mies aiheutti yrityksille ja niiden edustajalle huomattavan suuren taloudellisen vahingon vaaran.
Oikeus tuomitsi miehen kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Tuomittu valitti ratkaisusta hovioikeuteen, joka piti käräjäoikeuden tuomion voimassa.