Häirintä aiheutti Anniinalle valtavasti pahaa oloa, joka jatkui pitkään.
14-vuotias Anniina Kaila joutui verkkohäirinnän kohteeksi puolisen vuotta sitten. Anniinasta luotiin Tiktokiin kaksi valeprofiilia, joiden tarkoituksena oli vaikeuttaa hänen elämäänsä.
Tileillä esitettiin Anniinaa ja niissä oli paljon sisältöä, kuten videoita ja kuvia. Tilit myös keräsivät paljon seuraajia.
– Mietittiin monen aikuisen kanssa pitkään, kuka näiden takana voisi olla. Lopulta selvisi, että tilien takana oli vanha paras kaverini.
– Meillä oli mennyt välit. Olimme samalla luokalla aikaisemmin ja sitten minua alettiin koulukiusata. Hän oli yksi niistä kiusaajista. Lopulta hän itse myönsi olevansa valetilien takana, Planin nuori aktiivi Anniina kertoo.
Poliisille tehtiin rikosilmoitus, kun valetilit olivat löytyneet, mutta poliisi ei tehnyt asialle mitään.
