Vuosaaren satamaa koskeneet valitukset hylättiin KHO:ssa

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi tänään kahdessa päätöksessään Vuosaaren sataman asema- ja seutukaavaa koskeneet valitukset. Vuosaaren satamaa koskeva seutukaava samoin kuin asemakaava on nyt lainvoimaisesti ratkaistu.

Vuosaaren sataman asemakaavasta ja seutukaavasta valittivat Helsingin luonnonsuojeluyhdistys sekä alueen maanomistajia. Valittajat ovat katsoneet sataman vaarantavan merkittävästi alueen luontoarvot. Osa satamaan johtavista teistä ja rautateistä kulkisi Natura-alueen läpi.

Vuosaareen sataman rakentaminen voi alkaa jo ensi vuoden aikana. Helsingin kaupungin tavoite on, että sataman toiminta alkaisi vuonna 2008. Sataman kustannusarvio kulkuväylineen on kokonaisuudessaan 440 miljoonaa euroa.

Sasi: Vuosaaren rakentamiseen määrärahaa jo ensi vuodeksi

Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasin (kok.) mukaan liikenne- ja viestintäministeriö esittää budjettiriihessä ja ensi vuoden talousarvioesityksessä valtuuksien saamista Vuosaaren meriväylän, teiden ja rataväylien rakentamista varten.

Sasi uskoo, että Länsisataman ja Sompasaaren sataman siirto Vuosaareen mahdollistaa Keski-Pasilan rata-alueen rakentamisen. Alueelle on Sasin mukaan mahdollista saada yli 250 000 rakennusalaneliömetriä asuin- ja toimistotilaa ekologisesti kestävällä tavalla hyvien ratayhteyksien varteen.

Sataman liikenneyhteyksien kustannusarvio on 207,4 miljoonaa euroa. Väylähankkeet toteutetaan yhtenä hankkeena. Rakennuskustannuksista puolet maksaa Helsingin kaupunki ja toisen puolen valtio. Lisäksi sataman rakentamisen kustannusarvio on 238,8 miljoonaa euroa, sen rakentaa Helsingin kaupunki.

Ministeri Sasi on tyytyväinen, että Vuosaaren satamahanke on tänä vuonna edennyt ripeästi ympäristöministeriössä ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat