Vuokko Ranin, entiseltä nimeltään Laakso, on toiminut 40 vuotta laivojen sisustusarkkitehtina. Hän oli vasta 23-vuotias päästessään 1960-luvun alkupuolella Aarne Ervin arkkitehtitoimistoon.
Aarne Ervin toimisto sai tehtäväkseen Finnlines varustamon Finnhansa-laivan suunnittelun. Sitä ennen laivojen suunnittelu oli kuulunut insinööreille. Vastavalmistunut sisustusarkkitehti Vuokko Ranin sai tämän työn hoitaakseen. Omien sanojensa mukaan hän oli ”liian nuori ja liian kokematon”.
– Ervin kuitenkin luotti, kannusti ja neuvoi minua, hän oli minulle kuin toinen isä, Ranin kertoo.

Varustamot, telakat ja suunnittelijat aloittivat kehitystyön, joka oli nopeaa, tehokasta ja tuloksellista.
– Menestyksen avaimia oli useita, joista tärkeimpiä tekijöitä olivat tekijäjoukon yhteen hitsautuminen, sitoutuminen ja pioneerihenki, Ranin muistelee.
Työn parhaat hetket
Ranin kertoo, että hänelle laivojen sisustuksessa tärkeimmät hetket ovat projektin aloittaminen ja valmiiksi saaminen.
– Toisaalta myös aluksen valmistuminen on kuin lapsen syntymä. Uudessa laivassa haluan itse nähdä tavallisten asiakkaiden ensireaktiot ja ilmeet heidän saapuessa esimerkiksi salonkiin. Se on todella paljastava hetki. Siinä näkee ihmisistä ovatko he ihastuneita vai eivät. Tuo ensivaikutelma on välitöntä, suoraa vuorovaikutusta tilan ja kokijan välillä.

