Sisustusarkkitehti kertoo: Näin ruotsinlaivojen glamour syntyi!

Risteilyillä on tunnelmaa.Vesa Moilanen/Lehtikuva
Julkaistu 25.10.2012 17:00(Päivitetty 26.10.2012 08:49)

Vuokko Ranin on sisustanut 40 vuotta laivoja, ja hänen kädenjälkensä näkyy myös suomalaisten rakastamilla Ruotsin laivoilla. Omalta osaltaan hän on ollut mukana luomassa risteilykulttuuriamme.

Vuokko Ranin aloitti uransa laivojen sisustusten suunnittelijana jo 1960-luvulla. Itämeren liikenteeseen suunnitellut Finnhansa ja sisarlaiva Finnpartner aloittivat pitkän ja menestyksekkään ajanjakson suomalaisen laivanrakennustaidon lähihistoriassa. Tätä 1960-luvulla alkanutta ja 1990-luvun puoleen väliin asti ulottunutta aikaa Vuokko Ranin kutsuu suomalaisen laivanrakentamisen kultakaudeksi.

– Finnjet syntyi vuonna 1977 Itämeren liikenteeseen. Tämä oli aikansa komea, tulevaisuuteen tähtäävä menestysprojekti, Ranin kehuu.

– Suomi oli tuohon aikaan syrjäinen maa, mutta Finnjet tarjosi suomalaisille reitin Eurooppaan. Silloin aloitettiin myös laivoilla tapahtuneet kongressimatkat, jotka olivat aivan uusi ilmiö.

Risteilykulttuurin synty

1980-luku toi Ruotsin liikenteeseen uusia tuulia. Silja varustamon Finlandian ja Silvia Reginan myötä syntyi uusi risteilykulttuuri.

– Aiemmin laivat liikennöivät Itämerellä, mutta nyt aloitettiin risteilyt myös Helsingin ja Tukholman välillä. Risteilykulttuuri vaikutti tapa- ja ruokakulttuuriin, joiden lisäksi matkustajille tarjoiltiin myös esiintyjiä ja viihdettä. Uusiin asioihin lukeutui myös glamourin syntyminen, Ranin kertoo.

Silja SerenadeLehtikuva/ Pekka Sakki

– Halusin tuoda näihin aluksiin glamouria ja juhlavuutta, sillä matkustajalle täytyy tarjota risteilyllä mahdollisuus nauttia vapaa-ajastaan ja tunteesta, että hän on matkallaan pääosassa.

Ranin suunnitteli aluksiin keulassa sijaitsevat kaksikerroksiset laivan pääsalongit.

– Tällainen suuri kahden kerroksen salonki oli aikanaan rohkea idea, jota pidettiin aikaisemmin mahdottomana toteuttaa. Kuitenkin se yhtäkkiä mahdollistui ja suuri idea saatiin toteutettua, hän muistelee.

1990-luku jatkoi tätä kehitystä. Silja Serenade ja Silja Symphony laivoissa ovat ylelliset tilat ja täsmentyneet ravintola- ja viihdekonseptit.

Laivalta löytyy glamouria

– Minulle on tärkeää, että kaikissa koristeellisissakin ratkaisuissa on jokin ajatus. Säveltäjä puhuu sävelin, kirjailija sanoin ja minä puhun valaisulla, muodoilla, materiaaleilla ja väreillä, joista kaksi jälkimmäistä myös ilmaisevat laadun, Ranin toteaa.

Laivoilta voi löytää monenlaista luksusta. Ranin nostaa esille ensimmäisenä valaistuksen, joka on laivoilla loistelias, monimutkainen ja upea. Käytettävät materiaalit ovat äärimmäisen laadukkaita.

– Messinki on jo laivoilla traditio. Laivoista voi löytää paljon uniikkeja ratkaisuja. Ratkaisut tehdään juuri kyseistä laivaa varten, ja me kerromme niillä omaa haluamaamme tarinaa muille, Ranin kertoo.

Ranin muistuttaa, että laivojen sisustusarkkitehtuurissa täytyy aina ottaa huomioon aluksen käyttötarkoitus. Rahtilaivat ovat merimiehelle työpaikka ja tilapäinen koti.

– Rahtilaivojen sisustusarkkitehtuurin tavoite on se, että merimiehet viihtyvät laivassa mahdollisimman hyvin. Kun matkustajalaivoihin tuli glamouria ja elämyksellisyyttä, halusimme työlaivoille toimivuutta ja viihtyvyyttä, Ranin muistelee.

Studio55.fi

Vuokko Raninin erikoinen työ: Sisusti laivoja 40 vuotta

Nämä ovat maailman ylellisimmät jahdit

Suomeen uusi "käänteentekevä" risteilylautta – Näin se poikkeaa perinteisistä matkustajalaivoista

Uskomattomia sviittejä ja urheilukenttiä – Katso kuvat Suomessa rakennetuista huippuristeilijöistä!

Näin menee laivanrakennuksella taantumassa

Tämän takia suomalaista laivanrakennusta arvostetaan maailmalla

Maailman paras työ? Suomalainen Teijo nauttii matkoista loistoristeilijöillä ympäri maailman

Laivalla sattuu ja tapahtuu – lue hauskat tarinat

Tässä ovat maailman loistokkaimmat risteilyalukset

44 vuotta merimiehenä maailmalla: Tyttöjä, ilotaloja, hallusinaatioita myrskyssä...

Mikä ei tapa, se vahvistaa: Hämmästyttävä havainto Titanicilta pelastuneista

Katosivatko nämä laivat ja lentokoneet Bermudan kolmion syövereihin?

Tuoreimmat aiheesta

Studio55