VR:n johtajat vakuuttavat päättäneensä erostaan itse

VR:n pääjohtaja Henri Kuitunen (vas.) ja VR:n hallituksen puheenjohtaja Antti Lagerroos tiedotustilaisuudessa Helsingissä 21. lokakuuta 2008. Kuitunen ja Lagerroos ilmoittivat yllättäen tiistaina jättävänsä tehtävänsä.
Lehtikuva/MTV3
Julkaistu 21.10.2008 19:28(Päivitetty 22.10.2008 17:55)

VR:n pääjohtaja Henri Kuitunen ja hallituksen puheenjohtaja Antti Lagerroos ovat kiistäneet tänään, että heitä olisi painostettu eroamaan.

-Molemmat päätökset olivat itsenäisiä, sanoi Lagerroos tiedotustilaisuudessa VR:n pääkonttorissa Helsingissä.

-Kukaan ei kehottanut eroamaan, vakuutti puolestaan Kuitunen.

Kaksikko kiisti itsepintaisesti epäilyt siitä, että erojen takana olisi jokin yksittäinen syy. Eroilmoitusten osuminen samalle päivälle kuitattiin hallituksen kokouksen ajankohdalla. He kuitenkin myönsivät vastustavansa valtion ajamaa VR:n hankintaohjelman kiirehtimistä.

Lagerroos tiedotti jo aiemmin päivällä, että hänen mielestään konsernin hallituksella on liian vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa yhtiön kannalta keskeisiin päätöksiin.

Julkisuudessa on esitetty arveluita siitä, että yhtenä syynä eroihin olisivat huonot välit liikenneministeri Anu Vehviläiseen (kesk.). Kaksikko listasi tiedotteessa tahot, joiden kanssa yhteistyö oli sujunut, ja Vehviläinen puuttui tuolta listalta.

Lagerroosin mukaan välit Vehviläiseenkin ovat kunnossa, ministerin kanssa on vain tehty vähemmän yhteistyötä.

(MTV3-STT)

Lue lisää:

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa