VR: Mallia hinnoittelulle otetaan Ruotsista

VR:n toimitusjohtaja Mikael Aro kertoo yhtiön pohtivan monia eri malleja muuttaa lippujen hinnoittelua lähivuosina.

Kauppalehti kertoi tänään, että VR tavoitteena on laskea hintoja lisäämällä matkustajien määrää viidenneksellä vuosikymmenen loppuun mennessä.

VR:n toimitusjohtaja Mikael Aro kertoo MTV3:n Uutisille suunnitelmien olevan osa VR:n jo aiemmin julkistamaa uudistusta, jossa lippujen hinnoittelua muutetaan seuraavan kymmenen vuoden aikana.

VR uudisti hinnoitteluaan jo viime kuussa niin, että etukäteen hiljaisiksi tiedettyjen vuorojen hinnat laskivat. Aro sanoo seuraavien lippumuutosten tulevan aikaisintaan 2015.

Tavoitteena on saada junat mahdollisimman täyteen.

– Hinnoittelussa toimii sama peruslogiikka kuin halpalentoyhtiöillä. Se tulee tarkoittamaan että ruuhka-aikojen ulkopuolella joustot tulevat lisääntymään, sanoo Aro.

Seuraavat hintamuutokset parin vuoden päästä

Toimitusjohtaja Aro sanoo hintamuutosten tulevan tipoittain vuosikymmenen kuluessa.

– Se on oppi maailmalta, että kaikkia muutoksia ei pidä tehdä kerralla. Nopeissa muutoksissa eivät pysy perässä yhtiö eivätkä asiakkaat, sanoo Aro.

Yhtenä mallina voisi olla Ruotsin malli, jossa viime hetken lippuja myydään halvalla vuoroille, jotka eivät vuorokautta aiemmin näytä tulevan täyteen.

– En sitoudu siihen, että tämä on juuri se malli mihin me menemme, mutta sekä Ruotsissa että Englannissa on toteutettu lipun hinnoittelua onnistuneesti, ja sieltä katsomme mallia, sanoo Aro.

– Kun itse aloitin VR:llä, laskettiin lipun hinta pelkästään kilometrien perusteella. Se käytäntö ei ole tulevaisuutta, eikä edes tätä päivää, sanoo Aro.

Aikatauluja nopeutetaan

Lippujen hinnoittelun uudistamisen lisäksi VR aikoo nopeuttaa juna-aikatauluja.

– Nykyisellä rataverkolla on Pendolinolla ajettu monin paikoin 140 kilometriä tunnissa, vaikka junalla pääsisi 220 kilometriä tunnissa.

Aron mukaan tavoitteena on, että yhä useammalla välillä voidaan ajaa 200 kilometriä tunnissa.

Lue myös:

    Uusimmat