Von Trierin kohuelokuva shokeerasi 2009 – nyt ohjaaja tekee paluun!

Viimeksi kulttiohjaaja Lars von Trier nähtiin Cannesissa kaksi vuotta sitten kohuelokuvalla Antichrist, joka shokeerasi, itketti, kauhistutti ja oksetti.

Tanskalaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Lars von Trierin väkivaltainen Antichrist-elokuva sai ensiesityksessään Cannesin elokuvajuhlilla 2009 ristiriitaisen vastaanoton. Yleisö reagoi elokuvaan nauramalla, taputtamalla raivokkaasti ja buuaamalla.

Näyttelijöiden Willem Dafoe ja Charlotte Gainsbourg tähdittämä synkkä elokuva kertoo tarinan lapsensa menettäneestä pariskunnasta, joka etsii mielenrauhaa erämökiltään. Trierin elokuva oli vuoden 2009 festivaalien elokuvatarjonnan kohutuimpia ja puhutuimpia tapauksia. Elokuva sisälsi niin puhuvia kettuja kuin graafisia väkivaltakohtauksiakin. Gainbourg palkittiin elokuvan roolistaan lapsensa menettäneenä nuorena äitinä parhaan näyttelijättären tunnustuksella.

Ohjaaja Von Trier on paljastanut Antichristin kertovan omasta masennuksestaan. Elokuva otettiin vastaan niin raskaasti, että useat kriitikot jopa kyseenalaistivat sen sopivuuden Cannesiin.

Tänä vuonna tanskalaisohjaaja palaa Cannesiin uudella elokuvallaan Melancholia. Apokalyptisen tarinan maalaava Melancholia on yksi odotetuimpia ja kiinnostavimpia elokuvia, jossa nähdään muun muassa näyttelijät Kirsten Dunst, Charlotte Gainsbourg ja Kiefer Sutherland. Ennen viattomissa rooleissa nähty Dunst nähdään elokuvassa alastomana.

Kuvia uudesta Melancholia-elokuvasta:

Lue myös:


MTV3/Helmi/Jenni Junkala

Lähde: Festival de Cannes, Guardian, Vanity Fair

Kuvat: Getty Images, Splash

Lue myös:

    Uusimmat