Volvo luopui Renaultista

Ruotsalainen autonvalmistaja Volvo on myynyt viimeisenkin omistuksensa ranskalaisessa Renault'ssa. Volvo myi tänään runsaat 27 miljoonaa Renault-osaketta 5,9 miljardilla kruunulla (4 miljardilla markalla) sveitsiläiselle UBS (Union Bank of Switzerland) -sijoituspankille. Pankki aikoo vuorostaan myydä osakkeet edelleen kansainvälisille sijoittajille.

Kariutunut suunnitelma Volvon ja Renault'n yhtymisestä tuli kaikkineen maksamaan Volvolle 4,5 miljardia kruunua (3,1 miljardia markkaa). Fuusiota tarmokkaasti ajanut Volvon silloinen pääjohtaja Pehr Gyllenhammar luopui joulukuussa 1993 hankkeesta ja asemastaan voimakkaan ruotsalaisvastustuksen vuoksi.

Gyllenhammarin seuraaja Sören Gyll alkoi myydä kaikkia yhtiön osia, joilla ei ollut tekemistä Volvon henkilöautojen, bussien ja kuorma-autojen kanssa. Jo vuonna 1994 Volvo myi suuren määrän Renault'n osakkeita ja on sen jälkeen odottanut sopivaa tilaisuutta myydä loputkin 11,38 prosenttia ranskalaisesta autoyhtiöstä.

Volvo-yhtymän nykyisen pääjohtajan Leif Johanssonin mukaan Volvo halusi hyödyntää tänä vuonna ja varsinkin viime viikolla tapahtunutta Renault'n osakkeiden kurssinousua. Volvo sai osakkeista suunnilleen saman hinnan kuin Pariisin pörssissä.

Renault-kaupassa oli kuitenkin kyse enemmästä kuin nyt myydyistä runsaasta 11 prosentista. Vuoden 1994 vuosikertomuksessa Volvon johto esitti yhteenvedon kariutuneen kauppahankkeen vaikutuksista yhtymän kassavirtaan sen jälkeen kun ensimmäinen, 8 prosentin osakepotti myytiin. Tappiota tuli 10,4 miljardia kruunua.

Jäljelle jääneiden Renault-osakkeiden päiväkurssi oli silloin noin 6,7 miljardia kruunua. Nyt Volvo on siis saanut osakkeista vain 5,9 miljardia, joten koko seikkailun loppusummaksi tulee miinus 4,5 miljardia kruunua.

Volvon osakesalkku koostuu nykyisin vain 3,9 prosentista lääkeyhtymä Pharmacia & Upjohnin osakkeista. Myös ne on määrä myydä. Sen jälkeen Volvo on puhtaasti kuljetusalalle keskittynyt yritys ilman sivutoimintoja. Renault omistaa puolestaan edelleen kolme prosenttia Volvon pääomasta.
(STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat