Voin käyttö tuplaantui - sydänsairaudet lisääntyvät samaan tahtiin?

Kevytlevitteiden suosio on romahtanut, kun taas voin ja kasviöljystä tehtyjen rasvaseosten käyttö on lähes kaksinkertaistunut.Lehtikuva, STT
Julkaistu 23.11.2012 11:42(Päivitetty 19.06.2013 09:30)

Lisääntynyt kovien rasvojen syönti on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vahvistunut syyksi kolesterolitasojen nousuun Suomessa.

Niin kutsuttujen kevytlevitteiden suosio on romahtanut viidessä vuodessa. Enintään 40 prosenttia rasvaa sisältävien levitteiden käyttö putosi 39 prosentista 24 prosenttiin.

Samaan aikaan voista ja kasviöljystä tehtyjen rasvaseosten käyttö on lähes kaksinkertaistunut 20 prosentista 37 prosenttiin.

Voita käyttää leivällä nyt kuusi prosenttia suomalaisista, kun luku vielä vuonna 2007 oli kolme prosenttia. Myös suolan saanti on kääntynyt hienoiseen nousuun.

THL varoittaa, että sydäntautien ja aivohalvausten määrä uhkaa kääntyä uuteen nousuun, jos trendiin ei saada muutosta.

Ruokailutottumusten muutokset voivat THL:n mukaan merkitä myös sitä, että odotettavissa olevan eliniän ja terveiden elinvuosien kasvu pysähtyy Suomessa.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta on huolestunut tyydyttyneen rasvan, kolesterolin ja suolan saannin vaikutuksista suomalaisten terveyteen.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa