Voiko ilman kauppaketjuja pärjätä?

Tempauksen tarkoituksena oli siis löytää omasta ympäristöstään liikkeitä, jotka eivät kuulu mihinkään suurempaan ketjuun. Helsinkiläisenä kokeilun oletti onnistuvan helposti, sillä esimerkiksi Kallion kaupunginosassa ruokaostokset on helppo tehdä Hakaniemen kauppahallissa, torilla ja esimerkiksi etnisissä ruokakaupoissa.

Kauppahallin ja torin aukioloajat olivat toisinaan hieman haasteellisia töiden vuoksi, mutta pienellä suunnitelmallisuudella niihin ehti livahtamaan ennen sulkemisaikaa. Etnisten kauppojen aukiolot ovat lähes samat kuin minkä tahansa muidenkin.

Itse aloitin tempauksen torilta, josta mukaan tarttuivat sunnuntain aamupala- ja päivällistarpeet. Kauppakassi täyttyi tuoreista suomalaisista vihanneksista ja hedelmistä sekä vastaleivotusta leivästä. Vihannesten kilohinta ei eronnut kaupan vastaavista. Myös tuotteiden tuoreus oli taattua.

Tuntui ihan siltä kuin olisin ollut ulkomailla, sillä torimyyjien kaupustelu ja myyntipuheet muistuttivat minua Berliinin turkkilaisten markkinoiden tunnelmasta.

Maitotuotteet kalliita

Kahden viikon kokeilun aikana monet elintarvikkeet olivat minulla jo valmiina, sillä alkuviikko meni pakastimen ja jääkaapin tyhjentämisessä. Vain muutamia täydentäviä ostoksia tuli tehtyä. Kauppahallista hain juustoa ja maitoa, ja niiden huomasin olevan hintavampia kuin mihin olin marketissa tottunut.

Toisaalta hyvä puoli oli se, että hallista sain valita pienen juustopalan (maistiaisia unohtamatta), jolloin sain syötyä koko palan ennen parasta ennen -päivämäärää. On hienoa, että yhden hengen talouteen ei kauppahallista tarvitse ostaa perhekoon juustopakkausta.

Seuraavan päivän asiointi etnisessä kaupassa oli hasardi, johtuen lähinnä omista ruuanlaittotaidoista. Ruoka oli erittäin halpaa (alle 20 euroa koko ruokakori) ja raaka-aineet hyviä - vain omasta sekoituksesta tuli suoraan sanoen järkyttävää.

Tein niin pahaa ruokaa, ettei sitä voinut syödä kuin kerran. Onneksi monet ainesosat olivat pakastettavissa, joten seuraavalla kerralla vaan reseptivihko käteen ja uudella onnella ruuanlaittoon. Ja jos joskus on kiire, kauppahallissa myydään paikoin hyvinkin halpoja valmisruoka- ja salaattiannoksia alle viiden euron hintaan.

Rahatilanne pysyi samana

Kahden viikon kokeilujakso oli itselleni epätavallinen siinä mielessä, että ajankohtaan sattunut kiire verotti jonkin verran suunnitelmallisuutta. Kävin siksi myös aivan liian usein ulkona syömässä.

Lipsahduksia ketjukauppoihin ei tullut sen enempää; läheisessä Valintatalossa kävin kyllä ostamassa siideriä ja pizzan. Yhteisöllisyyden näkökulmasta ajateltuna en myöskään halunnut jättää työpaikkaruokailua "ketjuruokalassa" väliin.

Sen miettiminen, mistä erilaiset ruokatarpeet löytyvät, oli lopulta aika mielenkiintoistakin. Kiirettäkin tuli mietittyä. Ehkä nyt, kun on jonkin verran hajua näistä vaihtoehtoisista kaupoista ja niiden tarjonnasta, kiirekään ei voi olla enää tekosyy ajautua helppoihin vaihtoehtoihin ruokaostoksissa.

On mukavaa kannattaa yksityisyrittäjiä, jotka taistelevat kannattavuudestaan isojen automarkettien rinnalla. Tavoitteeni on kokeilun jälkeen löytää tietty tasapaino isojen ketjujen ja kauppiasyrittäjien kannattamisen välille, täydellistä takinkääntöä ketjukaupoille en ole tekemässä.

Kulutustottumusten tarkkailun lisäksi kaupunkia tuli tiirailtua jotenkin uusin silmin. Kaupungin eläväisyys tuli selkeämmin esille, samoin kohtaamispaikkojen monipuolisuus konkretisoitui. Ja mikä tärkeintä, rahaa ei todellakaan kulunut yhtään sen enempää kuin normaalisti, sillä ostoksia tuli harkittua tarkemmin.

Lue aikaisempi juttu: "