Voiko helteellä juoda liikaa vettä?

Helteisellä säällä ihmisiä kehotetaan pitämään tarkkaa huolta nestetasapainostaan, mutta voiko ihminen juoda vaarallisen paljon vettä?

- Jos ihan tolkuttomasti juo vettä, puhutaan vaikkapa viidestä litrasta tai yli, eikä nauti mitään suolaista, niin elimistöön saattaa kehittyä suolatasapainon häiriö. Tällaisessa tilanteessa elimistön säätelyjärjestelmä ei ole ikään kuin ehtinyt mukaan nesteen nauttimisen kanssa, sanoo osastonlääkäri Jani Mononen Helsingin Marian sairaalan päivystyksestä.

Suolatasapainon häiriössä natriumarvot laskevat veressä liikaa. Oireena on Monosen mukaan raju voimattomuuden ja heikkouden tunne.

- Tällainen tila ei terveellä ihmisellä ole useinkaan kovin vaikea ja se korjaantuu ihan omia aikojaan kun elimistön säätelyjärjestelmä ehtii perään nesteen nauttimisessa, Mononen sanoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että helteellä tulee veden lisäksi nauttia myös suolaa.

- Elimistö menettää hikoillessa suolaa, joten on hyvä aina välillä nauttia esimerkiksi kivennäisvettä tai pitää muuten huolta siitä, että saa natriumia ja kaliumia riittävästi.

Nestehukasta kärsivät kokemattomat urheilijat ja vanhukset

Yleisempi ongelma kesähelteellä ovat nestehukkatapaukset. Mononen kertoo, että viime päivien helteiden aikana Marian sairaalan päivystyksessä on ollut tavallista enemmän erityisesti vanhempia ihmisiä.

Mononen kertoo, että näissä tilanteissa vanhukset eivät itse tule useinkaan hoitoon, vaan omaiset tai kotihoidon henkilöstö on tilannut paikalle ambulanssin.

- Potilaat kärsivät usein sydänsairauksista ja monella on muistihäiriöitä, jonka vuoksi nesteen juominen on päässyt unohtumaan. Kuivumaa hoidetaan nesteytyksellä sairaalassa, osastonlääkäri kertoo.

Monosen mukaan nestehukan aiheuttamat kuolemantapaukset ovat Suomessa melko harvinaisia.

- Nyt meneillään oleva hellekausi ei ole ollut pitkäkestoinen tai erityisen raju, joten esimerkiksi meillä Marian sairaalassa ei ole ollut kuolemaan johtaneita nestehukkatapauksia.

Normaalit työikäiset, terveet aikuiset joutuvat erittäin harvoin Suomessa hoitoon nestehukan vuoksi. Asia erikseen ovat kesähelteellä urheilua harrastavat.

- Ammattiurheilijat tai muuten paljon urheilua harrastavat hallitsevat nestetankkauksen. Sen sijaan vähemmän urheilevat ihmiset eivät välttämättä ymmärrä nauttia tarpeeksi nestettä urheilusuorituksen yhteydessä. Tämän vuoksi juuri erilaisten urheilutapahtumien kuten maratonien yhteydessä päivystykseen tulee tavallista enemmän potilaita nestehukan vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat