Virvoitusjuomien myynti notkahtanut

Panimoiden mukaan pääsyynä virvoitusjuomien myynnin heikentymiseen ovat kaupan voimakkaat olutkampanjat.

Virvoitusjuomien myynti on notkahtanut tänä keväänä yllättävän rajusti. Halvasta oluesta on tullut suurille myymälöille sisäänvetotuote, ja virvokkeet ovat jääneet taka-alalle. Virvoitusjuomien menekkiä vähentää myös kylmä toukokuu.

Virvoitusjuomia on tänä keväänä ollut vaikea löytää kaupassa olutpattereiden takaa. Tuotteiden sijoittelu on panimoiden mukaan nakertanut limonadien ja kivennäisvesien myyntiä.

-Virvoitusjuoma on impulssituoteryhmä. Se tarkoittaa sitä, että noin kaksi kolmannesta ostopäätöksistä tehdään vasta kaupassa, kertoo Sinebrychoffin kaupallinen johtaja Mikael Aro.

Virvoitusjuomakauppa on painunut miinukselle jo toisena vuonna peräkkäin. Vain pitkä hellekesä voi enää pelastaa koko vuoden myyntiluvut. Panimoille virvokkeet ovat parempia tuotteita kuin oluet.

Suomalaiset juovat virvoitusjuomia vähemmän kuin muut pohjoismaalaiset. Panimot odottavat erityisesti kivennäisvesistä edelleen suurta kasvua. Virvoitusjuomien rasitteena on ylellisyysvero, josta makeiset ovat jo vapautuneet. Vanha jäänne on neljä ja puoli senttiä litralta. Valtio kerää sillä noin 30 miljoonaa euroa vuodessa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 31.05.2004).

Lue myös:

    Uusimmat