Virolaiskaksikkoa epäillään yli sadasta automurrosta

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan laajassa varkaussarjassa. KRP epäilee kahden 20-30-vuotiaan virolaismiehen murtautuneen noin 140 autoon ja vieneen niistä omaisuutta noin 100 000 euron edestä.

Rikoskomisario Teppo Soveliuksen mukaan kaksikko on vienyt autoista erityisesti navigaattoreita, kannettavia tietokoneita sekä matkapuhelimia. Varkaudet ovat tapahtuneet eri puolilla Etelä- ja Itä-Suomea, useimmiten isojen yleisötapahtumien yhteydessä. Suurin osa murroista on tehty vuosina 2008-2009. Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille viime kesänä.

Soveliuksen mukaan jutusta tekee poikkeuksellisen varkaussarjan laajuus. Hän kertoo, että valtaosaa varastetuista tavaroista ei ole löydetty.

Kaksikko on vangittu ja juttu on edennyt syyteharkintaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat