Virolainen hiihtäjä Karel Tammjärv myönsi käyttäneensä veridopingia. Kaikki alkoi jo lähes kolme vuotta sitten.
Seefeldin MM-kisoissa kiinniotetut hiihtäjät – Tammjärv, Andreas Veerpalu, Max Hauke, Dominik Baldauf ja Aleksei Poltoranin – ovat myöntäneet poliisille käyttäneensä kiellettyjä menetelmiä.
LUE MYÖS: Treeniä muista erillään, ällistyttävä tasonnosto, kilpailijatkin epäilleet – tämä tiedetään dopingin tunnustaneesta MM-mitalistista: "Kertoo moraalistasi"
Tammjärv kertoi tänään tiedotustilaisuudessa tapahtumien taustoista. Tapaukseen liittyy myös Viron entinen päävalmentaja Mati Alaver.
– Keskustelin kesällä 2016 Mati Alaverin kanssa. Hän kertoi, että hänellä on yhteys, jos haluan hiihtää nopeammin. Saksassa on lääkäri, joka mahdollistaa tämän. Päätin hankkia apua veridopingin muodossa, Tammjärv kertoi Postimees-lehden mukaan.
– On vaikea kerrata tunteita ja ajatuksia jälkikäteen. Halusin olla nopeampi ja vahvempi, hän sanoi Öhtuleht-lehden mukaan.
Mati Alaver on lähettänyt virolaismedioille tiedotteen, jossa vahvistaa osallisuutensa. Hän antoi Tammjärvelle saksalaisen lääkärin Mark Schmidtin yhteystiedot.
– Tämä on elämäni suurin virhe ja pahoittelen sitä suuresti. Toimintani ei ole perusteltua, Alaver kirjoitti ja pyysi anteeksi virolaisilta.

